Arkielämää.

Haava - musiikkivideo julkaistiin pari viikkoa sitten. Se oli henkisesti tosi kova paikka, ja ensimmäinen viikko menikin melkoisen ahdistuksen kourissa. Kamalaa, kun ne asiat pamahti yht'äkkiä taas vasten kasvoja. Noh, mutta nyt olo on jokseenkin helpottanut, ja on päässyt taas ns normaaliin arkeen takaisin.

No mitä se minun arki on? Tässä päivityksessä pureudunkin enemmän siihen, sillä en ole aiemmin tainnutkaan kertoa juurikaan yksityisestä elämästäni.

Pömppä ja Fasu.

Asun Oulussa, kerrostalokolmiossa neljän kissani kanssa. Vanhin kissani on tyttö, Fanni 8v, rodultaan Bengali. Fanni tuntee arvonsa ja on melkoinen diiva. Sitten on pieni maatiaispoika Fasu, 7v, hellyydenkipeä ja leikkisä, joka kärsii epilepsiasta. Porukan kolmas on Fido "Pömppä", joka on 6v maatiaispoika, todella vilkas, seurallinen ja hassu. Neljäntenä lempeä kippurakorvainen American curl Fili "Vili, Vilperi" 6v, joka rakastaa nukkumista ja hellyyttä. Haaveilen viidennestä kissasta, joka olisi Sfinx tai mahdollisesti American curl. Olen siis vannoutunut kissatäti, enkä haaveile perhe-elämästä.

Arkipäiväni kuluu lähinnä kissojeni kanssa ja musiikin tekemisen parissa. Kissat vaativat ansaitsemansa huomion, ja jaksavat kyllä valittaa jos ovat olleet yksin liian pitkään. Ajoittain myös studiohuoneeni oven takaa kuuluu sydäntä riipaisevaa maukumista, jos olen ollut liian kauan sorvin ääressä. Myöskään äänityksissä ei voi välttyä taustalauluilta. Karvapallot arvostavat eniten yhteisiä iltoja, kun katsotaan telkkaria ja pötkötellään. Kun menen nukkumaan, kääriytyy jokainen mahdollisimman lähelle tai päälleni nukkumaan.

Olen vähän sellainen erakko. Viihdyn hyvin omissa oloissani. Tietenkin näen myös ystäviäni ja pidämme yhteyttä päivittäin. Useimmiten käymme esim. kirppiksillä tai juomme vaan kahvia parantaen maailmaa. Itse en käytä alkoholia, joten kosteita iltoja ei tule enää vietettyä. Ajoittain käydään kuitenkin laulamassa karaokea tai bilettämässä - minä toimin luottokuskina.

Valvovan silmän alla Easymovessa.

Kerran viikossa käyn myös fysioterapiassa Easymovessa, sillä minulla on ollut vuosikausia selkävaivaa, ja lihakset niin jumissa, ettei ole tosikaan. Lihasjumit haittaavat jo pahasti keikkailua ja liikkumista. Niimpä Easymoven porukka otti projektini hoitaakseen. Tuntuu, että liikkuvuus on parantunut jo ihan parissa viikossa. Ammattilaisen ohjeilla saa ihmeitä aikaan, mutta toki se vaatii omankin panoksen. Niimpä teen venytyksiä kotona päivittäin. Ostin myös ns pilatesrullan, jolla rullailen lihasjumeja - se on superkivuliasta, mutta kuulemma alkaa helpottaa kun jumit aukeaa.

Arkeeni kuuluu myös kuntosali. Käyn Ritaharjun EasyFitissä. Parasta on treenata aamuisin, jolloin salilla ei ole tungosta ja päivä saa mukavan energisen startin. Kuntosaliohjelmani on Fitverstaan Mirjan käsialaa. En ole montaa viikkoa vielä ehtinyt edes käydä, mutta tuloksia huomaa jo - olen vahvempi. Tavoitteeni onkin tulla vähän vahvemmaksi, että jaksan arkisissa asioissa paremmin. Haluan myös pudottaa muutaman ylimääräisen kilon. Tavoitteitani tukee myös Fitverstaan Sallan tekemä ruokavalio. Oli mukava huomata, kuinka paljon ruokakustannukset pienenivät, kun ruokailut oli määritetty etukäteen, eikä tule ns heräteostoksia tms turhaa. Ruokavalio on muutenkin maukas ja jaksan todella paljon paremmin!

Työni painottuvat viikonlopuille, sillä olen karaokejuontaja. Rakastan työtäni. On mahtavaa työskennellä musiikin parissa.Toki yötyöt ovat raskaita ja rytmien kääntäminen hankalaa, mutta jokseenkin siihen on jo tottunut vuosien varsilla. Olen tainnut olla karaokejuontajana nyt jo viitisen vuotta. Aika menee kyllä nopeasti.

Kaiken tämän lisäksi olen ehdolla myös kuntavaaleissa. Kampanjointiin tuli vähän jarrua musakuvioiden takia, mutta josko me saataisiin rattaat pian pyörimään. Mikäli haluat auttaa minua kampanjani kanssa, niin voit lahjoittaa avukseni rahapussillesi sopivan summan täältä!

Parhaillaan suunnittelemme myös uutta musiikkivideota, joka kuvataan marraskuussa.

En oikeen keksi enää muuta, mistä kertoisin. Jos sinulla tulee jotain mieleen, mitä haluat tietää niin älä epäröi kysyä! Vastailen kyllä mielelläni kysymyksiin.

Haava.

Siitä on päivälleen neljä kuukautta. Se oli mun, ja monen muun, elämän kamalin aamu. Aamu, jolloin kaikki hajosi pirstaleiksi. Mun paras ystävä oli kuollut.

Se oli yllättävää ja odottamatonta. Ei sitä oikein vieläkään ymmärrä, eikä siitä varmaan ikinä pääse yli. Kesäkuu meni sitten hoitaessa juoksevia asioita. Se kuukausi tuntui loputtoman pitkältä. Välillä mä mietin, että oisko parempi itsekin kuolla. Tuntui, että multa vietiin käytännössä kaikki mitä mulla täällä Oulussa oli. Mulle tärkein ihminen, joka oli aina siinä. Aina. Sitten yht'äkkiä sitä ei enää ollut. Kun mua itketti, se ei enää silittänyt mun päätä ja ottanut mua kainaloon. Kun mua nauratti, se ei enää nauranut mun kanssa vedet silmissä. Mun tukipilari oli poissa. Sitä ihmistä ei vaan enää ollut.

Aina, kun meinasin luovuttaa, mä muistin mitä lupasin hänelle, ja mitä me iskettiin meidän molempien ihoonkin "Never give up". 

Tuli se päivä, kun saatiin käydä katsomassa häntä. Mä vaan odotin, että ne silmät aukeaa. Jotenkin mä vaan kokoajan ajattelin, että se hyppää kulman takaa ja nauraa, että olipa paska läppä. Mutta niin ei käynyt. Silmät ei auennut, eikä se enää ikinä hypännyt kulman takaa mun eteen. Kun se ruumisauto sitten lähti siitä pihasta, musta tuntui että osa mun sydäntä kuoli. Jotenkin sen lopullisuuden tajusi. Se ihminen oli nyt oikeesti poissa.

Nämä neljä kuukautta on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Ei oikeastaan ole päivääkään, kun en itkisi. Ei päivääkään, kun en kaipaisi. Ei oikein vieläkään jaksa ymmärtää tätä todeksi. Tuntuu, että tää on vaan pitkä painajainen ja välillä vieläkin odottaa, että tästä heräisi ja kaikki olisikin hyvin.

Mutta ei. Maailman vahvin ihminen on poissa. Mun sankari.
Nyt mun sydämessä on vaan iso haava. Se varmaan paranee ajan kanssa, mutta kyllä siihen arpi jää.

Kiitos Maya, kun lähdit tähän kappaleeseen mukaan tehden siitä täydellisen. Tämä on mun henkilökohtaisin, ja itselleni ehdottomasti tärkein biisi.
Toivottavasti Ryan voi olla ylpeä musta.

Melankolista matskua.

Kuvattiin menneellä viikolla uutta musiikkivideota Lungi Median kanssa. Musiikkivideon kuvaus herätti valtavia tunteita, sillä kappale on todella henkilökohtainen. Minun oli alunperin tarkoitus tehdä kyseinen biisi vain itselleni. Halusin purkaa tunteeni ja ajatukseni johonkin, ja mikäs muukaan minua on kannattanut kaikki nämä vuodet, kuin musiikki. En ajatellut julkaisevani sitä, mutta lähipiirin kannustuksella päätin saattaa sen julkaisukuntoon. Kappaleen laulajaksi valikoitui ylivoimaisesti Maya Paakkari, joka sopi biisiin täydellisesti ja toi siihen valtavasti sielukkuutta. Maya oli myös henkilökohtaisuuden takia oikea valinta.

Kuvauspäivä alkoi aamupäivällä Oulun kauniissa maisemissa auringon hyväillessä meitä. Ainoaksi ongelmaksi pääsikin muodostumaan liiankin hyvä sää, emmekä saaneet haluamaamme tuulta mukaan. Noh, kerrankin näin - aiempia videoita kun mietitään, niin sää ei todellakaan ole ollut puolellamme (kaatosateet Pessimistijolla ja Itsevarma ja kaunis kuvauksissa). Kuvaukset sujuivat tuulen puutetta lukuunottamatta ongelmitta, vaikka melkoista tunteiden vuoristorataahan se osaltani ajoittain oli. Kuvaus oli kuin jonkinlaista terapiaa - välillä olin niin syvällä jossakin, että en edes tajunnut mitä tein. Itkin, tärisin ja räppäsin. Niin ei ole ikinä ennen käynyt.

Olin kuitenkin iloinen, että me teemme tämän. Tästä tulee hieno.

Aiemmasta iloisesta ja positiivisesta matskustani poiketen nyt käydään aika syvällä. Tavallaan jännitän mitä mieltä kuuntelijani ovat, mutta toisaalta taas tämän kappaleen kohdalla en välitä. En osaa selittää sitä. Kappale vaan raapaisee niin syvältä sydämestäni, että tärkeintä minulle on se, että tein tämän kappaleen. Toivon kuitenkin, että moni saisi apua ja lohtua sanoituksista.

Kappale julkaistaan pian.

 Tässä muutama making of - kuva kuvauksista:

Kuvat: Meri Kurtelius