Menetys sattuu.

Tämä loppuvuosi olikin yllättävän raskas. Perheemme koki menetyksen, kun mummista tuli enkeli. Se oli ensimmäinen kerta, kun menetimme perheenjäsenen, läheisen ihmisen. Mummi ja ukki olivat vahvasti elämässämme kun olimme nuorempia. Mummi teki aamupalat, herätti kouluun ja pakkasi eväät. Ukki kuskasi sairaalassa ihosairauteni vuoksi harva se päivä. He olivat kokoajan läsnä. Kokoajan. Minua harmittaa suunnattomasti, etten itse ollut nyt läsnä kun he tarvitsivat. Ja sitten mummi olikin jo poissa.

En ole oikein käsitellyt tunteitani koskien hänen kuolemaansa. En kai osaa. Ensi viikolla mummi lasketaan viimeiseen lepoon Espoossa - jospa hautajaiset saisivat minut ymmärtämään asian lopullisuuden ja käsittelemään sen. Kuolema on aina hankala asia, kuten ihmisen menetys ylipäätään.

Koin toisenkin menetyksen. Menetin ystäväni. Ei, hän ei kuollut, vaikka on tuntunutkin kuolleelta minulle jo viikkoja. Se oli outo juttu, ja edelleen minulle on mysteeri miksi tiemme erosivat. Kerron teille, ehkä joku osaisi spekuloida mitä kuviossa tapahtui. Minua helpottaisi tietää.

Tutustuimme syksyllä. Tämä naishenkilö muutti samalta paikkakunnalta Ouluun, josta minäkin olin tullut. Juttelimme alkuun netissä, sitten tapasimme - asuimmehan lähes naapurissa. Hän tiesi alusta asti minun olevan räppäri. Ystävystyimme ja lähennyimme nopeasti, olimme molemmat kiinnostuneita musiikista ja hyvin samanlaisia ihmisinä. Pyörimme jatkuvasti yhdessä ja olimme vähän kuin "paita ja peppu". Jaoimme surut ja ilot. Olin kiitollinen, että olin tutustunut häneen.

Hälytyskelloni olivat kai epäkunnossa, mutta kyllä minä hieman ihmettelin, kun tyttö oli valmis tekemään lähes kaiken mitä pyysin. Idiootit ideani tai unohtamani kauppatavarat, oli kyse mistä vain niin hän toi, haki ja teki. Olihan se kummaa. Ajattelin, että sporttisena tyttönä hän tykkäsi touhuta.

Tilanne jatkui ja lähennyimme entisestään, olimme kaikkialla yhdessä. Hänestä oli tullut paras ystäväni. Emme koskaan olleet riidelleet, eikä meillä ollut mitään erimielisyyksiäkään. Kemiamme sopivat niin hyvin yhteen, ajattelin. Hän ei tuntenut Oulusta lisäkseni juurikaan muita, siksi hän niin minuun takertui, mutta sen tajusin vasta jälkikäteen.

Tyttö tutustui poikaan, sattuman kautta he alkoivat tapailemaan. Suhde eteni räjähdysmäisen nopeasti. Alussa se vaikutti mielestäni silti ihan normaalilta, nopealta toiminnalta vain. Tyttö ei muusta puhunutkaan kuin pojasta, jokaiseen puheenaiheeseen hän sai pojan yhdistettyä. Se oli raskasta, mutta oletin alkuhuuman pian laantuvan. Tyttö oli muuten kohtalaisen normaali, vaikka piikittelikin minua epäkohteliaaseen sävyyn tietyistä asioista, muutoin kävimme lenkillä ja syömässä, juttelimme, aivan kuten ennenkin - tosin poika kuului joka tarinaan vielä viikkojenkin päästä.

Pian alkoi oudoin vaihe. Normaalin tekstailun päätteeksi tytöltä tuli raivokas ääniviesti, jossa hän huusi minulle aivan tyhjästä. Ihmettelin. Lähetin takaisin perinteiseen tyyliini kuuluvia sarkastisia juttuja, olettaen ääniviestin olleen vitsi. Ei se ollut. Siitä päivästä lähtien, en ole juurikaan kuullut tytöstä tai nähnyt häntä. Yritin kysellä syitä käytökseen, niitä ikinä saamatta.

Viime viikolla olin sitten menossa perimään velkoja tytöltä, ja luulin nyt pääseväni keskustelemaan ja auttamaan ystävääni, jos jokin olisi hätänä. Kuinka kävikään? Alaovelle ilmestyi hänen poikaystävänsä! Se oli mielestäni todella ala-arvoinen ja lapsellinen veto. Ehkäpä tämä temppu kertoi ihmisen kypsyysasteesta tarpeeksi, enkä enää sanoisi meitä kovinkaan samanlaisiksi. Epäilen, että hän mukautui minun seurassani tapaisekseni ja "kiinnostui" samoista asioista miellyttääkseen minua. Enhän minä voi tietää millainen hän ennen tapaamistamme oli. Hänen oikea luonteensa siis jää minulle täysin mysteeriksi.

Olen koittanut miettiä syitä tähän hyvin merkilliseen tapahtumasarjaan, ja minulle tuli mieleen, että tyttö takertui nyt poikaan pakkomielteisesti. Ensin minä olin kohteena, ja sitten hän siirtyi toiseen. Jostain syystä hän tarvitsee jonkun täyttämään tyhjiötään, pönkittämään egoaan. Hänen täytyy nuolla jonkun persettä kokeakseen itse olevansa joku. Kuka käyttäytyy näin? Kuka hylkää harrastuksensa ja ystävänsä tavattuaan uuden ihmisen? Jokainen meistä tarvitsee verkostoa tuekseen, joten en vaan voi ymmärtää tällaista ajattelutapaa, että kietoudutaan vain yhteen ihmiseen. Minulla on todella hyväksikäytetty olo, mutta en sääli itseäni, säälin vain tätä tyttöä.

Vaikka olisitte suhteessa, tarvitsette molemmat omaa elämää, omia ystäviä ja omia harrastuksia. Ilman omaa elämää suhteenne, ja koko elämänne on tuomittu epäonnistumaan. Elämme jokainen täällä vain itsellemme, teemme asioita joista pidämme ja nautimme elämästämme - nauttimiseen tarvitaan nämä kolme asiaa: ystävät, rakkaus ja nauru. Minulla nämä kaikki on, onko sinulla?

Joulukuu.

Heippa rakkaat ihanat lukijat ja oikein kivaa joulun aikaa kaikille! Eipä enää ole kuin pari yötä jäljellä aattoon, miten sinä ajattelit viettää joulun? Minultakin kyseltiin miten vietän joulun, joten voisimpa tähän alkuun lyhyesti kertoa pienimuotoisia suunnitelmiani. Perheeni asuu Espoossa, joten vietän joulun erillään perheestäni - oman pienen perheeni (neljän kissan) kanssa. Käyn kaverini luona syömässä ja herkuttelen suklaalla. Poltan kynttilöitä ja juon glögiä. Siinähän se. Ehkäpä perinteen vuoksi myös pakko katsoa aamupäivällä Lumiukko tv:stä.

Olen ollut viikon flunssan kourissa, jota edeltävän viikon migreenin vanki. Kyllä on vastustanut. Ennen tätä sairastamisaaltoa ehdimme onneksi toteuttaa Oulussa hyväntekeväisyyskampanjan yhteistyössä Lungi Median kanssa. Kävimme siis muutamissa paikoissa esiintymässä ihan vain tuodaksemme joulumieltä ja iloa ihmisille. Videokoosteen näet tässä:

Vaikka videolla kaikki näyttääkin menevän hyvin, niin oli meillä hieman huonoa tuuria matkassa. Lauantaina viimeisten esitysten välinen ajomatka sai ikävän käänteen, kun ajoimme kolarin. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään ja autotkin selvisivät vähin vaurioin. Kyllä se silti säikytti!

Sovimme myös joulukuussa uuden yhteistyökuvion. Oululainen alusasuliike Sinikaarre osoitti tukensa ja aloitimme yhteistyön, jonka toivon jatkuvan pitkään. Liikkeen omistaa Sinikka, jolla on suuri sydän. Vastaanotto oli todella lämmin ja ystävällinen, ja lounastaessa tuli rakastettu olo, vaikka olimme vasta tavanneet. Makee fiilis. Heidän facebookissaan jaetaan huomenna viisi 50 euron lahjakorttia liikkeeseen tai verkkokauppaan, joten käyhän kurkkaamassa sivut tästä! Minä kirjoittelen yhteistyöstämme ja tuotteista vielä lisää tuonempana, mutta nyt jo voin todeta olevani todella super-tyytyväinen!

Tähän loppuun haluan vielä toivottaa kaikille aivan ihanaa ja rauhallista joulua!

Fasun tarina.

Olen aina pitänyt eläimistä. Kotona meillä ei ikinä eläimiä ollut, sillä vanhempani epäilivät pystyykö lapset kantamaan vastuun elävästä olennosta. Raahasin minä kerran kaksi kilpikonnaa meille vähän niinkuin salassa  - halusin vain peliaikaa etsiäkseni niille uuden kodin, sillä vanhassa kodissaan ne olisivat päätyneet kilpikonnien taivaaseen.

Fasu pentuna kasvattajansa luona.

Kun muutin omilleni, otin kaverikseni Fannin. Tuon diivamaisen pienen bengalitytön. Se on minulle kaikki kaikessa. Fanni oli pentuna raivostuttavan äänekäs rasavilli, joka selkeästi kaipasi kaveria itselleen. Niimpä päästään asiaan, josta teille tässä tekstissä halusinkin kertoa - toisesta kissastani, Fasusta.

Aloin etsimään Fannille kaveria sen ollessa n. puoli vuotias. Selasin netin palstoja aktiivisesti. Lopulta löysin Rovaniemeltä pentueen, jonka pienimpään, surusilmäiseen hauraan näköiseen poikaan ihastuin. Juttelin omistajan kanssa pitkään mm. pennun terveydestä, elintavoista ja - ympäristöstä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa ja pentu varattiin minulle. Pennusta tulisi maksaa 50€.

Kissan saa luovuttaa sen ollessa 12-viikkoinen. Ihmettelin, kun omistaja otti aiemmin yhteyttä, että pentu on tuotava nyt tai he eivät sitä pysty tuomaan. Luovutusikään olisi vielä vajaa pari viikkoa. Suostuin kuitenkin, sillä muuten en olisi pientä söpöläistäni perheeseemme saanut.

Fasu hoidossa Minnalla.

Kissa tuotiin minulle aikaisin aamulla, olikohan kello viisi vai kuusi. Elimme kevättä vuonna 2009. Vaihto tapahtui nopeasti pihalla - omistaja nosti kuljetuskopan autosta, siirsi pennun minun kuljetuskoppaani ja lähti. Se oli siinä. Vein pennun kotiin, makuuhuoneeseeni lukitun oven taakse Fannista. Avasin kuljetuskopan oven, ja pentu juoksi heti puskemaan minua ja kehräämään. Ihmettelin. Sitä ei jännittänyt yhtään, vaan se vaikutti todella huomionkipeältä, ihan kuin jotain olisi vialla.

Nostin pennun syliini ja siinä kohtaa hieraisin silmiäni. Sen korvat olivat ääriään myöten täynnä mustaa, kahvinpurumaista vaikkua. Sen silmät olivat punaiset ja niistä valui vettä. Olin järkyttynyt. Otin yhteyttä omistajaan, joka kuittasi silmät sillä, että he olivat pitäneet auton ikkunoita auki ja tupakoineet matkalla. Että mitä?? Hieman saisi järkeä käyttää, kun kyydissä on pieni kylmissään oleva kissavauva. Uskomatonta. Korviin hän ei ottanut kantaa, sillä ei itse ollut huomannut mitään, joten tuskinhan siellä korvissa mitään on. Aijaa, sokeako olet?

Siinä me istuimme kissavauvan kanssa odottaen, että eläinlääkärit aukeavat. Soitin välittömästi Leena Oksaselle, joka oli hoitanut Fanniakin. Leenalla oli päivä täynnä, mutta hän ottaisi kissan työaikansa ulkopuolella. Ja niin sitä mentiin. Leena totesi heti, että korvapunkki. Luultavasti ollut syntymästä asti, kun sitä oli niin paljon. Pennulla oli myös hoitamaton silmätulehdus. Asiasta oltiin yhteydessä entiseen omistajaan minun ja lääkärin voimin - omistaja ei edelleenkään myöntänyt asiaa, vaan totesi korvapunkin tarttuneen Fannilta (!!!). Mikä urpo.. Hän ei suostunut osallistumaan eläinlääkärikuluihin, vaikka oli minulle (luultavasti) tietoisesti sairaan pennun myynyt. Minä pyysin häntä ilmoittamaan muiden pentujen omistajille samoista vaivoista, mutta tuskin niin tapahtui.

Fasu ja Fanni.

Pentu joutui asumaan pari viikkoa eristyksissä Fannista, joten se meni ystäväni Minnan luokse. Siellä minä kävin päivittäin rääpälettä katsomassa ja putsaamassa korvia. Parin viikon jälkeen huokaistiin helpotuksesta, kun pentu oli hoidettu kuntoon ja sai nimekseen Fasu Casper.

Ehkä tämä pieni otus on kirottu jo syntyessään, sillä seuraavan vastoinkäymisen koimme vain muutama kuukausi myöhemmin, kun Fasua kastroitiin. Vein Fasun eri eläinlääkäriin kuin aiemmin, sillä sinne oli paremmat bussiyhteydet. Sen jälkeen kaduin joka hetki, miksi en vienyt Fasua tutulle ja turvalliselle lääkärille?

Odotimme lääkärin odotusaulassa, että toimenpide on ohi ja voimme lähteä kotiin. Lääkäri kuitenkin pamahti paikalle ja kutsui meidät huoneeseen. Siellä minun pieni vauvani makasi tiedottomassa tilassa tippaletkuissa! Viisin kertainen määrä kipulääkettä. Kiva. Sellainen annos riittäisi tappamaan isommankin otuksen. Itkin, huusin, olin niin vihainen ja peloissani. Lääkäri katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi "Jos sun kissa kuolee, ostan sulle uuden". Että mitä!? Sillä hetkellä minun olisi tehnyt mieli hypätä tämän ämmän kurkkuun kiinni ja lausua muutama painava fakta. Joo, kyllähän minulla siinä tilanteessa suu kävi, mutta sain pidettyä itseni muuten kurissa. En ikinä unohda sen lääkärin naamaa, enkä vieläkään ymmärrä miten tuollainen kusipää voi toimia eläinlääkärinä.

Pääsimme Fasun kanssa kotiin useita tunteja myöhemmin. Sen pitäisi herätä pari tuntia myöhemmin, mutta se ei herännyt. Se oli aivan kylmä. Siinä minä lämmitin saunat ja kaikki, yritin saada sen lämpimäksi. Sen hengitys oli vaimea. Pelkäsin, että menetän sen. Ne oli kamalia tunteja. Lopulta, noin kymmenen tuntia myöhemmin se heräsi, mutta ei voinut hyvin. Niimpä Fasu palasi lääkäriin tippaletkuihin, ja jäi sinne lähes viikoksi. 

Oli maailman ihanin hetki nähdä Fasu pirteänä ja terveenä, kun viimein pääsin hakemaan sitä. Sen silmät sädehtivät ja kaikki hoitajat kehuivat sitä reippaaksi. Saimme lääkkeet mukaan ja lähdimme kotiin, eläinlääkäri sitoutui veloituksettomiin kontrollikäynteihin, sillä lääke olisi saattanut vaurioittaa sisuskaluja.

Aluksi meni hyvin, Fasu toipui. Siitä ja Fannista tuli erottomattomat. Sitten vuoden 2010 joulukuussa tapahtui jotain. Perinteisen pesutuokion jälkeen se alkoi kouristelemaan ja muuttui aivan kylmäksi ja veltoksi. Tein jälleen kaikkeni, että pieni saatiin lämmitettyä. Fanni ja minä valvoimme sen vierellä, ja Fasu toipui tästäkin. Tosin jälleen oli eläinlääkärijakso edessä.

Puoli vuotta kului ihan mukavasti, mutta sitten eräänä yönä heräsin Fannin kovaan huutoon. Juoksin katsomaan, ja Fasu kouristeli lattialla. Sen raajat olivat aivan luonnottomassa asennossa, kuolaa vaahtosi ja se pissasi alleen. Soitin eläinlääkärin päivystykseen, jossa sanottiin sen kuulostavan epilepsialta. Niimpä Fasua jälleen alettiin tutkimaan.

Fasu sai heti epilepsialääkityksen, joka estäisi kohtaukset. Sen voimin pärjäsimme hyvin. Sain lääkkeen jemmattua namien sisään, ja luulin ettei Fasu huomaisi. Ei kuitenkaan kauaakaan, kun se ei enää syönyt mitään nameja - ei edes niitä, joissa lääkettä ei ollut. Tajusin, että se voi huonosti lääkkeen takia, vaikka annostus oli pienin mahdollinen. Tein melko painavan päätöksen silloin. Halusin, että Fasu saa elää onnellisena ja virkeänä niin kauan kuin elää, eikä voida pahoin. Niimpä lopetin lääkkeen.

Kohtaus on tullut sen jälkeen aina puolen vuoden välein. Opin tunnistamaan kohtauksen ja toimimaan sen aikana. Muut kissat herättävät öisin, jos nukun kohtauksen aikaan. Fido (Pömppä) hoitaa Fasua aina kohtauksen jälkeen uskollisesti ja pieni perheemme on kokonaisuudessaan tottunut Fasun sairauteen hyvin. Fasu on muuten erittäin virkeä, leikkisä, huomionkipeä ja kiltti kissa. Se elää täyttä elämää aina sen puoli vuotta.  

Kyllähän minä joka kerta pelkään, koska kohtaus jää viimeiseksi.

Fido aka Pömppä

Viimeksi kohtaus tuli torstaina. Istuin sohvalla lukemassa lehteä. Fasu lähti säntäilemään pelästynyt ilme kasvoillaan, joten tiesin kohtauksen nyt tulevan. Kävelin sen perässä ja juttelin rauhallisesti. Pian sen jalat menivät alta ja se kaatui kouristelemaan. Kamalaa, kun ei voi tehdä mitään. Pidin sen päätä varoen ja puhuin koko kohtauksen ajan sille. Sen raajat vääntyilivät miten sattui, kuola vaahtosi ja se pissasi alleen. Pari minuuttia myöhemmin se oli ohi ja Fasu täysin poikki. Istuin sen vierellä tunteja. Myös Pömppä oli paikalla pesemässä ja hoitamassa Fasua. Sain taas kiittää ylempää tahoa, että pieni kissapoika jäi henkiin.

Fili aka Vilperi

En käsitä, miksi pienellä olennolla pitää olla näin kamala taakka harteillaan. Enkä ymmärrä, miksi pieni kissa on joutunut kestämään kaiken tämän elämässään. Fasu on maailman herttaisin pieni poika, joka ansaitsee parhaan mahdollisen elämän - onneksi minä ja kolme muuta kissaani pystymme sen hänelle antamaan. Onko epilepsiakin seurausta eläinlääkärin kohtalokkaasta virheestä, voi olla - se jää mysteeriksi. Toivon, että kyseinen eläinlääkäri suo ajoittain ajatuksen Fasulle. Fasu on taistelija. 



Tarkastakaa aina huolellisesti uuden perheenjäsenenne taustat ja terveys. Ja vaikka harvoin eläinlääkärillä tälläisiä virheitä sattuu, niin kannattaa kysellä ihmisten kokemuksia lääkäristä etukäteen.

Long time no see.

Kuva: Lungi Media

En ole kirjoittanut aikoihin. En voi sanoa, että olisi ollut niin kiire, mutta jotenkin tämä on vain jäänyt. Eilen sitten selailin blogiani ja päätin, että alan taas päivittämään aktiivisesti. Ajattelin, että lataisin teille jatkossa enemmän videoita tänne keikkareissuilta ja muista musiikkiini liittyvistä asioista. Mitä mieltä te olette, olisiko se jees?

Syksy on mennyt kohtalaisen rauhallisesti. Olemme työstäneet uutta matskua ja suunnitelleet räjäyttävää keikkasettiä. Keikkasetti alkaa olemaan nyt kuosissa, ja voin väittää, että jo valmiiksi energinen settimme saa melkoista lisäpuhtia uusista kappaleista ja muista hulluista ideoista! Olen erittäin tyytyväinen. Myös keikkajengimme on muuttunut parempaan suuntaan, ja meillä on nyt mukana lisäkseni neljä tyttöä. Heistä voisinkin kertoa teille hieman enemmän.

Neea ja Rela ovat kulkeneet tätä matkaa kanssani jo useamman vuoden, enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Järjestimme heidän kanssaan syksyllä koelaulut Oulussa, josta bongasimme laulajalahjakkuuden nimeltään Riikka. Hän innostui myös tuplaamisesta, ja räppääkin taitavasti ja innokkaasti! Rakastan nähdä ihmisen intohimon ja palon tehdä asioita. Vain pari viikkoa koelaulujen jälkeen tutustuin Jonnaan, joka muutti Espoosta lähes naapuriini. Juttelimme musiikista ja kävi ilmi, että Jonna rakastaa laulamista, mutta pelkää esiintymistä. Ja kyllä, Jonna laulaa kuin enkeli! Niimpä otin tehtäväkseni poistaa häneltä esiintymiskammon. Kuinka kävikään? Jonna on esiintynyt kanssamme jo kolme kertaa!

Vas. Riikka, Rela, Sana, Neea, Jonna (Kuva: Lungi Media)

Aloimme järjestämään Oulussa hyväntekeväisyyskampanjaa Joulun iloksi. Tarkoituksemme on käydä ilahduttamassa lapsia, nuoria ja vanhuksia esittämällä pari kappaletta heille. Kohteet ovat nyt tiedossamme, ja esiintymiset parin viikon päästä! Olemmehan me aiemminkin jo tehneet vastaavaa, mutta pienemmässä mittakaavassa - esimerkiksi Ylikiimingin Toivon Kartanossa vierailimme moikkaamassa lapsia, ja pamahdimme 12-vuotiaan fanini synttäreille Lumijoelle. Jos minä pystyn ilahduttamaan joitakin ihmisiä näin pienillä teoilla, miksi en tekisi sitä?

Kuvien hiuslookkini on luonut Jörö-Jukan Saara!

Tässäpä oli nyt vähän kuulumisia, ja nyt kysymys teille: 

Mitä sinä haluaisit lukea blogistani seuraavaksi?

Yksityisyyttä...

Heippahei tyypit! En ole ikuisuuksiin kirjoitellut tänne, ei kai vain ole ollut asiaa. Nyt on, ja toivottavasti asiaa riittää taas jatkossakin. Päällimmäisenä teillä on varmaan mielessä, että miten mulla menee, kun ei ole kuulunut - ihan hyvin kiitos. Uusia biisejä on työstetty, ja nyt odotellaan ensimmäisen julkaisua kuin kuuta nousevaa! On keskusteltu uusien yhteistyökumppanien kanssa ja palaveerattu jos jonkinlaisen yhtiön kanssa. Huhhuh, on se raskasta.

Mutta en nyt tullut jauhamaan paskaa, vaan kirjoittamaan yhdestä minua hieman ärsyttävästä asiasta. Olen rekisteröinyt, että muutama muukin artisti on kirjoitellut omaan blogiinsa/facebook-sivuillensa samasta asiasta, mutta vaikutusta minun kuuntelijoihin ei näytä olevan. Siksi nostan nyt itse kissan pöydälle.

Minulla on facebookissa oma henkilökohtainen profiili, johon lisään kuvia siviilielämästäni ja kerron kuulumisiani, ihan kuten kaikki muutkin normaalit facebook-käyttäjät. Olen hyväksynyt tähän profiiliin kuuntelijoitani, jotta jokaisella olisi mahdollisuus tuntea minut ja päästä sisälle elämääni. Nyt kaverilistalla on reilut 2000 ihmistä. Osa näistä ihmisistä ei osaa arvostaa yksityisyyttäni mitenkään. Turhat "moi" "moi" "vastaa" "mikset vastaa" - viestit vain johtavat siihen, että poistan kaverilistalta. Näitä tulee ihan mielettömästi, enkä kertakaikkiaan ehdi/halua näihin vastata. Jos haluat lähestyä minua, kirjoita viestillä mielessäsi oleva kysymys näiden turhien kommenttien sijasta. Kun minulla on aikaa, vastaan mahdollisesti viesteihin (tämäkin Sana - sivun kautta tai sana.music@hotmail.com).

Vaikka käynkin päivittäin facebookissa, vilkaisen viestit ja päivitän kuulumisiani, ei se meinaa sitä, että nyt en olisi kiireinen. Useimmiten olen kiireinen; teen montaa eri työtä, jonka päälle pyöritän musahommia parhaani mukaan. Luen viestit aina heti, mutta harvoin niihin ehdin samantien vastata. Useimmiten näissä tilanteissa ihminen lähettääkin minulle sitten perään viestin "no älä sit vastaa" tai "oletko noin ylimielinen kun et vastaa"? Näiden viestien jälkeen, en todellakaan vastaa. Kun luen fanien viestejä Sana - sivun kautta, haluan syventyä niihin ja vastata ajan kanssa. Jos siis haluat kysyä minulta jotakin, laita tämän sivun kautta viestillä ja saat varmasti vastauksen, kun vain maltat odottaa. Henkilökohtaisen profiilini kautta en juurikaan vastaile, paitsi ajoittain kun joutoaikaa jää. Oma käytöksesi ratkaisee paljon - asiallisille tyypeille kirjoittelen takaisin ajan salliessa.

Minua on lähestynyt myös useat miehet treffipyynnöillä ja kysymyksillä, olenko sinkku? Kyllä olen sinkku, mutta en lähde treffeille. Näitäkin pyyntöjä on turha laittaa toistuvasti, kyllä minä ottaisin yhteyttä jos olisin kiinnostunut. Pienennät vain mahdollisuuksiasi jankuttamalla ja tekemällä itsestäsi idiootin. Samoin yhteistyötä haluavat artistit/tuottajat; vastaan viesteihinne kun olen tutustunut matskuun, mikäli olen (tai en ole) kiinnostunut. On aivan turhaa kirjoitella jatkuvalla syötöllä typeriä viestejä - koen tälläisen häiriöksi, joka ei ole hyvä asia kannaltasi, jos yhteistyötä haluat!

Olen useita kertoja linkittänyt omalle seinälleni Sana - sivuni, joka on väylä ottaa yhteyttä Sanaan, kysellä musiikista ja kaikkeen siihen liittyvästä. Oma henkilökohtainen profiilini ei ole sitä varten. Sana - sivun kautta vastaan kysymyksiin ja viesteihin kun ehdin, kun jaksan keskittyä niihin asioihin. Löydät paljolti tietoa myös täältä blogistani! Oma siviilielämäni ja musiikkikuvioni ovat kaksi eri asiaa. Jos et voi hyväksyä tätä ja antaa minulle yksityisyyttä facebookissa, joudun valitettavasti poistamaan sinut henkilökohtaisen profiilini kavereista. Toivonkin, että jokainen nyt hetken miettii asiaa omalle kohdalleen ja käyttäytyy jatkossa asiallisesti ja antaa minun elää myös omaa elämääni häiritsemättä! Kiitos.

Iloinen asia vielä kevennykseksi loppuun, uusia biisejä tulee pian ! ;)

Video tulossa pian!

Uijjui, sain eilen musiikkivideomme raakaversion nähtäväksi, ja se oli todella hyvä! Cool! Jokainen oli hoitanut hienosti näyttelysuorituksensa ja videon kuvaaja/editoija Kim Kauppinen yllätti enemmän kuin positiivisesti!! Todella hienoa jälkeä, jes. En malta odottaa, että video julkaistaan! Ja eihän pelkkä video riitä, vaan pidän todella paljon myös kappaleesta, joka on tuottaja Kim Keräseltä upea taidonnäyte. Oi että, kyllä nyt kelpaa. Hyvä meidän joukkue!

Tämän vuoden puolella hämmennetään vielä monta kertaa, sillä luvassa on isojakin ylläreitä!

Musavideokuvauksia.

Saimme viikonloppuna onnistuneesti pakettiin minun ja Tanja Vähäsarjan ensimmäisen yhteisen musiikkivideon. Nyt on hyvä ja odottava fiilis, toivottavasti videosta tulee huikea!

Lauantai alkoi minun ja Tanjan meikillä. Meikkimme teki tietenkin Make Up Store Oulu, iso kiitos! Kuvaukset taasen aloitettiin Oulunsalon lentokentältä, jossa avustajina olivat mm. oululaiset mallit Elisa Korpela ja Marika Makkonen, sekä tuplaajani Neea ja luottoystäväni Jenni. Paikalla oli myös useita faneja. Kohtaukset saatiin aika näppärästi pakettiin, vaikka avustajat joutuivatkin odottelemaan meitä jonkun tovin - olimme hieman myöhässä aikataulusta. Kaikilla tuntui silti olevan mukavaa, ja lopulta jaoimme halukkaille myös nimmareita.

Lentokentältä siirryttiin Keräsen kuvaamoon, jossa Tanjaa itketettiin sipulin voimin - se oli kohtalaisen koomista. Siitä lähdimme kaasu pohjassa Puolivälinkankaalla sijaitsevaan ravintola Happy Placeen, jonne tukensa tulivat osoittamaan mm. Idols - voittaja Mitra Kaislaranta, sekä muusikko Aki Louhela. Kuvasimme perinteistä keikkakohtausta, sekä yhden roolisuorituksen.  
Tunnelma oli katossa, ja lauantain kuvaukset päättyivät onnistuneesti ravintolaan.

Sunnuntai aloitettiin EasyFit Ritaharjusta, jossa kuvattiin kohtausta keikkajengini ja Elisa Korpelan voimin. Myös keikkajoukkooni hiljattain liittynyt laulaja Tiina Puolitaival saapui avuksi, ja pyöri Selättimen kanssa taustalla.

EasyFitistä lähdettiin Meri-Toppilaan, jossa kuvasimme asunnossani ensin pari kohtausta. Kohtaukset sujuivat hyvin, kun Neea leikki kissakatraan kanssa eri tilassa - näin pienet maukujat eivät olleet jatkuvasti jaloissa. Sisältä suunnattiin pihalle, jossa kuvaussessiot aiheuttivat eniten ihmetystä ohikulkijoissa - myös poliisit vierailivat paikalla kun vaatteita lensi parvekkeelta kovan huudon saattelemana ja autoa hakattiin pesismailalla. Tukensa kohtaukseen antoivat Mournfull Lines - bändin pojat Mikael ja Markus. 

Kahden päivän kuvaussessiot olivat rankat, mutta palkitsevat. Tanja sai sipulia silmiinsä, miespääosan näyttelijä Roope Pehkonen pahoja ruhjeita vartaloonsa, ja henkivartijaa Happy Placessa esittänyt Ykä Rajakangas haavoja kasvoihinsa. Itse selvisin vain jalkojen rakkuloilla ja päänsäryllä. Kuvaajana toimi lahjakas nuori oululainen Kim Kauppinen.

Kiitoksia kaikille avustajille, työryhmälle ja yhteistyökumppaneille!

Lisää making of - kuvia voit katsoa tästä!
Making of - videon sunnuntailta näet täältä!
(Video sisältää kiroilua, ei sovi perheen pienimmille!)

Kuvat: Saana Luukkonen ja Markku Hyttinen

Vilkaise kotiini!

Kuvailtiin valokuvaaja Markku Hyttisen kanssa keskiviikkona kotonani ja Toppilan siilojen edustalla uusia kuvia. Kuvaussessiot alkoivat osaltani hieman jäykästi, sillä herkät poseeraukset eivät ole vahvinta minua. Kemiamme kohtasivat kuitenkin kuvaajan kanssa mielestäni hyvin, eikä loppuajasta naurua puuttunut. Kuvaussession kruunasi hetki, jolloin Markku laittoi vaaleanpunaisen piponi päähänsä kuvatessaan minua - enhän halunnut laskea sitä likaiselle tielle! Ohikulkijoita yhdistelmä nauratti, ja kommenttia tuli myös parilta pieneltä tytöltä. Hauskaa. Kohtaus kohensi fiilistä huimasti.

Pääpaino kuvauksissa oli uuden yhteistyökumppanini Studio Catwalkin vaatteiden kuvaaminen. Halusimme kuviin osan minua, joten kuvat oli luonnollista ottaa asunnossani. Studio Catwalkin vaatevalikoima on monipuolinen, trendikäs ja naisellinen, käy ihmeessä shoppailemassa!

Tässäpä muutama otos kuvauksista, lisää myöhemmin. Kuviin upean hiusvärini on luonut Jörö-Jukan Maria!

Neuletakki Studio Catwalk

T-paita Studio Catwalk

Toppaliivi Studio Catwalk

Tässäpä vielä ihana piponi, joka komeili myös kuvaajan päässä!

 

 

Kiitoksia Markulle hauskasta kuvaustuokiosta!

Itsevarma ja Kaunis(ko)?

Ompa melkoinen (pitkä) viikonloppu takana! Perjantaina Happy Placessa esiintyi Solonen, joka myös isännöi open mic-iltaa. Yleisöstä löytyi myös Stepa, joka innostui vierailemaan lavalla. Ilta oli huikea! Freestyle-harrastajia ja katsojia oli kertynyt kymmenittäin ja kuppilassa lensikin vauhdikkaat vitsit. Solonen myös auttoi harrastelijoita mm. mikrofonin pitelemisessä, sekä kannusti räppäämään. Kuvassa Solonen kohentaa JAN P - nimellä räppäävän pojan mikrofonin asentoa.

Lauantaina lensin Helsinkiin. Olin taas ihan kujalla jättiläismäisellä Helsinki-Vantaan lentokentällä, mutta löysin onneksi ajoissa ulos ja ehdin bussiin. Bussimatkan ajan yritin kartoittaa kokoonpanoni olinpaikkoja, sillä olimme kertymässä isolla jengillä yökerho LeBonkkiin, jossa esiintyisimme illalla. Taisinkin tuttuun tapaani olla viimeinen paikalla... Kuvia matkasta, illasta ja kaikesta muustakin näet Instagramistani!

Keikka meni mukavasti ja saimme yleisöltä suosiota. Viimeinen biisi räjäytti tunnelman ainakin lavalla, kun tanssiryhmä Afrodisiac hyppäsi remmiin! Meillä oli todella hauskaa! Pääset katsomaan keikkavideota tästä!

Ilta jatkui syntymäpäiväni kunniaksi juhlimisella. Juttelimme, nauroimme ja tanssimme, oli todella mukavaa! Paikalle saapui kavereitamme, ja muutama tuttu myös vuosien takaa. Yllärinä törmäsimme myös TCT:n poikiin, joiden kanssa istuimme iltaa jonkin aikaa. Kuvassa punasilmähirviöt.

Valomerkin jälkeen haimme tavaramme bäkkäriltä, kebabit matkaan ja lähdimme Neean luokse nukkumaan! Kiva ilta, kiitoksia kaikille paikalla olleille tovereille!

Seuraavana päivänä fiilis oli kamala, mutta tunnelmat illasta hyvät. Harvoin kun juo alkoholia, niin krapulat ovat todella pahoja. Sillä hetkellä en tuntenut itseäni itsevarmaksi ja kauniiksi. Neea alkoi leipomaan synttärikakkuani heti aamusta (joten hän tunsi olonsa ainakin itsevarmaksi!). Se oli oikeasti ihan hieno, ja varsin hyvänmakuinen tapaus! Siinä sitten löhösimme koko päivän ja herkuttelimme.

Maanantaina oltiin taas elävien kirjoissa ja suuntasimme Neean kanssa studiolle. Hän lähti henkiseksi tueksi uuden kappaleen äänityksiin. Biisistä tuli huippu jesjesjes! Äänitysten jälkeen menimme Neean ja tuottajan kanssa syömään kiinalaista. Namii. Kiinalaisten jälkeen maistui hattarat, jonka jälkeen lähdimme kahvittelemaan parin kaverin kanssa. Ilta oli varsin mukava. Uni tuli aikaisin, ja tänään palasinkin kotiin väsyneenä.

Tästä linkistä pääset kurkkaamaan tunnelmia bäkkäriltä, keikan jälkeistä meininkiä ja jopa vähän seuraavien päivien antia.

KIITOS NEEA, TANJA VÄHÄSARJA, AFRODISIAC JA KAIKKI KAVERIT!

Jännitystä ilmassa.

Ajattelin kirjoitella teille ihan niitä näitä, mitä mieleen juolahtaa. Tällä hetkellä elämäni painottuu aika pitkälti tuonne musiikkipuolelle, mutta sen lisäksi aloitan nyt uudessa päivätyössä osa-aikaisena. Lisäksihän teen karaokekeikkaa Happy Placessa, josta saa muuten myös Oulun parhaat pizzat nam! Kiirettä pitää. Sain muuten vasta uuden kappaleeni taustasta demon, ja olin haljeta kahtia! Se on niin hyvä. En malta odottaa, että kyseinen projekti on valmis. Siitä tulee huikea!!

Tällä hetkellä jännitän Helsingin reissua, jonne olen lähdössä kahden viikon päästä. Reissu startataan 8.3.14 keikalla LeBonkissa, klo 21.30 (ilmainen). Kurkkaa lisätiedot täältä! Samana iltana juhlimme myös 24-vuotispäivääni. Tervetuloa mukaan!

Keikka on kaikinpuolin vähän aiempia spessumpi. Ensinnäkin vakkarilaulajani Rela joutui jättäytymään keikalta pois, joten upea iskelmätähti Tanja Vähäsarja lähtee tuuraamaan. Siinä on kaksi mimmiä, jotka todella osaavat laulaa ja esiintyä! Ihanaa nähdä Tanjaa muutenkin ja päästä pitämään hauskaa yhdessä - lavalle, kuin sen ulkopuolellekin.

Mutta ei ne yllärit Tanjaan lopu... LeBonkissa mukanamme on myös valloittava ja fantastinen tanssiryhmä Afrodisiac! Tämä on ensimmäinen yhteinen keikkamme, mutta uskon vahvasti kaiken menevän suunnitelmien mukaan. Niin siistiä! Jatkossa ryhmää nähdään taustallamme useamminkin.

Ennen keikkaamme LeBonkissa on Mallitoimisto Pinupin casting, jonka lisätietoja voit katsoa täältä!

Odotan, odotan ja odotan reissua niin kovasti! Eniten odotan näkeväni ystäväni Neean, joka myös tuplaa keikoillani. Neea lupasi leipoa minulle jopa synttärikakun! Tietenkin odotan myös tapaavani muita kavereitani synttärijuhlieni merkeissä. Ensimmäistä kertaa Ouluun muuton jälkeen päädyn juhlimaan etelään. Toivotaan, että kaveritkin osaavat arvostaa sitä...


Reissun aikana olisi tietenkin tarkoitus myös äänittää, ainakin juuri se alussa mainitsemani uusi kappale. Siistiä. Kaikki on nyt niin siistiä. Jes.

Tähän loppuun vielä uusi musiikkivideoni, olkaa hyvät!

Ystäviä, onko heitä?

Anteeksi, että olin kusipäinen. Anteeksi, että olin stressaantunut. Anteeksi, etten jaksanutkaan kantaa taakkaani. Anteeksi, että luulin sinun ystävänä tukevan minua.

"Kaverit tulevat ja menevät, mutta ystävät säilyvät" - kuuluu tuttu sanonta. Minä en allekirjoita sitä. Olen saanut liian usein puukkoa selkään, olen ollut liian sinisilmäinen. Olen rakentanut liian paljon niin ohuen seitin varaan. Olen kierinyt siinä valheiden verkostossa, kuunnellut piikittelyä, joutunut keskelle negatiivista virtausta ja seissyt silti siinä vahvana - ystäväni rinnalla. Olen ollut olkapäänä, olen kuunnellut, itkenyt ja nauranut, niinkuin ystävät tekevät. Olen ollut aidosti läsnä, aidosti tukena.

Mitä tapahtuikaan sitten, kun olin itse lähellä romahtaa? Mitä tapahtui, kun en itse enää jaksanut? Ystäväni käänsi selkänsä. Hän ei perustellut asiaa, ei sanonut mitään. Tiemme vain erosivat. Olin surullinen, järkyttynyt ja ihmeissäni. Monen vuoden ystävyys räjähti palasiksi, ilman syytä yllättäen. Yht'äkkiä, olinkin yksin. Olin yksin, liian isoissa saappaissa.

Olen joutunut uhraamaan paljon unelmieni vuoksi. Monta ihmissuhdetta, paljon kyyneliä ja tuskaa. Enkä puhu nyt vain musiikillisista unelmistani, vaan myös elämäntapamuutoksestani, joka verotti läheltäni useita ihmisiä. Naisten kateus on jotain uskomattoman kamalaa. Se repii ihmisen rikki. En ymmärrä, mitä tein väärin kun halusin kohentaa terveyttäni ja huolehtia itsestäni. Miksi se oli niin suuri este ystävyydellemme? Olisin odottanut, että ystäväni olisivat onnellisia puolestani, mutta näin ei kaikkien kohdalla käynyt. Kaikesta huolimatta olen onnellinen päätöksistäni, nyt voin hyvin, enkä kaipaa lähelleni sellaisia ihmisiä.

Elämäntapamuutoksen lisäksi musiikki on vienyt monet ihmissuhteet karille. Miksi ei voi olla ystäväni nyt, kun oli ystäväni kaksi vuotta sitten? Minä olen edelleen sama Sanna, vaikka musiikkini olisikin nosteessa. En minä miksikään muutu. Miksi ystävä ei tue minua nyt kun unelmani ovat lähellä toteutua? Miksi hän on katkera menestyksestäni? Miksi ystävä puhuu minusta nyt pahaa? Miksi hän vääristelee asioita? Minä en pysty käsittämään. Luulin, että hän seisoisi rinnallani polkuni läpi - olin väärässä. 

Olen kokenut myös sen, kun menettää ne kaikista läheisimmät ihmiset, vain ihmisen itsekkyyden vuoksi. En halua sanoa heistä sen tarkemmin, mutta he itse kyllä tietävät. Mikä ajoikaan heidät tekoihinsa? Tai mikä ajoi minut omiin valintoihini? Syyttävä sormi osoittaa meitä kaikkia, mutta puhtaalla omatunnolla voin sanoa, etten minä sitä aloittanut - sen he tiesivätkin jo. Kymmeniä hukkaan heitettyjä sovintoyrityksiä, turhia keskusteluja ja kiellettyjä tunteita. Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen heidän täytyy edelleen ylläpitää sitä paskamyrskyä? Jos he vihaavat minua, mikseivät anna minun olla?


Viimeisenä haluan purkaa ajatuksiani entisestä hyvästä ystävästäni, entisestä yhteistyökumppanistani, joka teki erittäin ilkeät temput minulle. Olimme tunteneet vuosia, ja meillä synkkasi yllättävän hyvin, vaikka olimmekin kuin yö ja päivä. Minä olin se kovaääninen rääväsuu, sinä se ujo naapurintyttö. Olin aina viihtynyt lähinnä jätkäporukoissa luonteeni vuoksi, mutta sinä sait oloni tuntumaan hyvältä. Olit reilu, kiltti ja ystävällinen - sellainen, joka ei ikinä tekisi pahaa kärpäsellekään.

Sitten elämässäsi tapahtui suuria muutoksia. Ymmärsin, ja yritin olla tukenasi. Muutuit kuitenkin radikaalisti. Käytöksesi oli vain varjo entisestä. Aloit ihannoimaan langanlaihaa olemusta, puhumaan pahaa ystävistäsi ja nostit leukasi ylös, kuin mikäkin euroopan omistaja. Tiesin kaiken ystäviesi ongelmista, tiesin kaiken, mikä sinua heissä ärsytti. Annoin tekstin mennä toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos, aina välillä ihmetellen, miksi et ota asioita puheeksi ystäviesi kanssa? Miksi suollat asiat minulle, joka olen täysin ulkopuolinen kuviossa?

Asiat valkenivat pian, kun olimme samoissa juhlissa, minä, sinä ja ystäväsi. Me kaikki välttelimme toisiamme, sen huomasi. Murhaavia katseita tuli suuntaani jatkuvasti. Ilmapiiri oli kireä. Kukaan ystävistäsi ei kontaktoinut toisilleen mitään. Rekisteröin asian mieleeni epäillen, että olet puhunut meistä kaikista toisillemme pahaa. Minunkin asiat olivat levinneet näiden tuntemattomien ihmisten korviin, varmaankin vielä pyöristellen. Sinä päivänä minä oivalsin mikä olet. Olet kaksinaamainen hirviö. 

Illan jälkeen aloin huomioimaan puheitasi ja käytöstäsi entistä enemmän. Jäit useasti kiinni valheista. En minä niistä mitään sanonut, yritin vain ymmärtää sinua. Yritin sanoa kohteliaasti, ettei minua kiinnosta muiden ystäviesi asiat. Viesti ei mennyt perille. Tilanne vain paheni, aloit piikittelemään minua useista sanomisistani ja tekemisistäni, et enää ollut mitenkään ystävällinen minua kohtaan. Yritin edelleen vain ymmärtää.

Tilanne kärjistyi yhteistyömme päättymiseen, sillä ilmapiiristä oli tullut erittäin kireä. Se vaikutti työhömme ratkaisevasti. Homma ei enää toiminut. Kun yhteistyömme päättyi, lopetit yhteydenpidon. Olin tavallaan helpottunut, mutta samalla surullinen, sillä luulin sinua kaiken jälkeen ystäväkseni. Et ollut ystäväni, et tainnut olla sitä koskaan. Käytit minua vain hyväksesi saavuttaaksesi omat päämääräsi.

Puoli vuotta tapahtuneen jälkeen olimme taas yhteydessä. Puhuimme uudestaan mahdollisesta yhteistyöstä, ja olin valmis aloittamaan kaiken alusta - unohtaen menneet. Oletin, että käytöksesi olisi voinut johtua esimerkiksi masennuksesta. Olimme jälleen väleissä, joka merkitsi minulle paljon. Ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun kuulin millaisia keskusteluja selkäni takana oli käyty. Sinä ja minulle täysin tuntematon ihminen puhuitte minusta, kuinka kusipäinen ja ylimielinen olen. Reagoin asiaan voimakkaasti, sillä samaan aikaan esitit minulle kaveria. Kuinka kaksinaamaista!

Miksi sinä et voi puhua ihmisille suoraan? Miksi sinä esität kaikille ystävää, ja puukotat jokaista selkään? Etkö ymmärrä, että jonain päivänä asiat valkenevat muillekin ja sinä jäät täysin yksin? Olet mielestäni päästäsi vinksahtanut ja tarvitset hoitoa. Tee se itsesi ja niiden ystävien vuoksi, joita sinulla vielä on. Minä en tahdo kuulla sinusta enää, en tahdo enää yrittää. Tuotit minulle niin paljon mielipahaa. Meidän ystävyytemme oli sinulle pelkkää paskapaperia, jolla voit pyyhkiä nyt ruskeat suupielesi. Tee itsellesi jotain, ennenkuin olet yksin sairaan mielesi kanssa.


Halusin kirjoittaa tämän tekstin terapiana itselleni. Tämä oli viimeinen kerta, kun mietin näitä ihmisiä, jotka ovat tuottaneet minulle useita haavoja - niiden on nyt aika arpeutua. Tämä oli viimeinen kerta, kun ajattelen sitä kaikkea negatiivista. Nyt on aika kääntää sivua. Voin unohtaa heidät. Jatkan elämääni kohdistaen energiani kaikkeen ihanaan ja positiiviseen.

Jos nämä ihmiset haluavat muistaa minua pahalla, olen pahoillani. Teidän kannattaisi vain keskittyä omaan elämäänne ja luoda siitä upea. Turhaan keskitätte energianne minuun. Minä olen onnellinen, minulla on mahtavia ihmisiä rinnallani ja elämässäni kaikki hyvin. Olen pahoillani siitäkin, ettette saaneet minua painettua maahan.

Melkoista tuuria.

Huhhuh, olipa melkoinen viikonloppu! Rela ja Neea saapuivat perjantaina Ouluun keikkailemaan. Ensimmäisenä vuorossa oli nuorten loppuunmyyty One Move - tapahtuma. Vähäisten yöunien vuoksi olimme hieman kujalla, mutta mielestäni keikka meni silti hyvin. Oli hauskaa!
 
Seuraavana päivänä keikkailimme hieman hiljaisemmissa tunnelmissa Puokkarin Happy Placessa. Yleisöä ei kamalasti ollut, mutta iloksemme eräs seurue oli tullut takiamme vähän kauempaakin. Nimmareita jaettiin ja keikka vedettiin perinteisesti hyvällä meiningillä, miesvoittoisen yleisön kannustaessa. Ps. Paikan pizzat ovat taivaallisia!


Sunnuntaina päätimme pitää löhöpäivän ja suuntasimme Oulun Edeniin poreileviin ammeisiin rentoutumaan. Se oli ihanaa! Edenistä lähdimme syömään, tarkoituksena käydä Pannukakkutalossa, joka harmiksemme olikin juuri menossa kiinni. Siinä taisi Sannalta päästä parit ärräpäät suusta. Varasuunnitelmana meitä kutsui, mikäs muukaan, kuin Mäkkäri!

Kotiuduttuamme reissusta aloimme meikkailemaan ja valmistautumaan iltaa varten. Olimme lähdössä Oulun yöelämää katsastamaan. Illan aikana syntyi varsin hauska kappale, joka pääsee suoriltaan ainakin keikkalistaamme! En olisi uskonut, että saamme tehtyä siinä ajassa, niillä aivoilla, sellaisen kipaleen! Uskomatonta. Odotan innolla, että kappale pääsee kuuntelijoiden korviin! Öh, vaikka naapurit sen taisivat kuulla jo, eivätkä ilmeisesti pitäneet kuulemastaan - vai oliko syy kellonajan... Heh.. Neea hoiti vihaisevat naapurit pois ovelta, ja minä jäin anteeksipyynnön velkaa. Hups. :(

Pian valitusten jälkeen suuntasimme Apolloon. Tanssimme, lauloimme ja vietimme mukavaa iltaa. Emme juurikaan nauttineet alkoholia. Pian kuitenkin tapahtui jotain odottomatonta; Neea sai ilmeisesti tyrmäystippoja juomaansa - hetkessä hän oli totaalisen pihalla.

Vein Neean ulos hengittämään, ja pyysin Jenniä informoimaan henkilökuntaa tapahtuneesta. Olimme tulossa sisään takaisin, kun poke sanoikin, ettei Neeaa enää päästetä ravintolaan. WTF!? Hän pyysi narikkalapun ja toi takin. Pyysin toiselta pokelta, saisiko Neea edes tulla baarin tuulikaappiin odottamaan soittamaani ambulanssia. Neuvottelujen jälkeen se sentään sopi. Hätäkeskuksestakin pyydettiin pitämään tyttö lämpimänä. Neea alkoi menettää otteensa jalkoihinsa, joten pyysimme tuolia. Poket olivat erittäin yhteistyöhaluttomia ja vähättelivät tilannetta. Lopulta yksi ymmärtäväinen poke toi tuolin. KIITOS!

Mielestäni oli täysin kohtuutonta, että baari oli heittämässä tyttöä siinä kunnossa pihalle? "No on hänelle kavereita" - oli tähän vastaus. Entä jos ei olisi, tai entä jos kaverit olisivat liian kännissä huolehtimaan? Illan aikana kuulin useilta ihmisiltä, että vastaavia tyrmäystippatapauksia on sattunut kyseisessä baarissa enemmänkin, ja että pokejen toiminta on aina sama - ihmiset siis ns. jätetään heitteille. Eikö henkilökunnan ole nimenomaan tarkoitus turvata iltamme ja pitää juhlijoista huolta?  Aika karseeta. Noh, ambulanssi kävi tarkistamassa Neean, ja kuuden kieppeillä pääsimme turvallisesti nukkumaan. 

Maanantaina nukuimme pitkään, ylläri. Tein tytöille aamiaista, jonka jälkeen oli aika pakata laukut ja suunnata lentokentälle. Jenni oli lähdössä kuskiksi - otimme hänen poikaystävänsä auton, sillä Jennin takaluukku oli jumissa, eivätkä isot matkalaukut olisi mahtuneet sisätilaan. "Palautan tän ehjänä", Jenni vielä huikkasi ivallisesti poikaystävälleen. Autossa vallitsi hiljaisuus, sillä kaikki olivat väsyneitä.

Ajoimme ruuhka-aikaan moottoritiellä, ohituskaistalla Oulujoensillan päällä kun rysähti. Tuulilasi peittyi kokonaan jostakin, emme ensin nähneet mikä se on. Tuulilasi rikkoontui pahasti, mutta ei onneksi tullut sisään. Huusin heti hätävilkuista, sillä muuten joku pamahtaisi pian takaa sisään. Jenni sai sokkona ajettua auton hallitusti sivuun. Onneksi ei painanut jarruja lukkoon, sillä silloin olisimme olleet pannukakkuja. Hyppäsin ulos autosta ja tajusin, että konepeltimme oli auennut ja pamahtanut tuulilasiin. Mitä ihmettä... Juoksin varoittamaan muita autoja, kun muut etsivät kolmiota.

Veimme kolmion, ja Jenni soitti poikaystävälleen kertoakseen, että auto meni paskaksi - tämä ei meinannut ensin uskoa. Poliisit saapuivat paikalle ja sulkivat moottoritien toisen kaistan. Selvitimme tilannetta, ja poliisit taivuttivat konepellin varovaisesti paikoilleen ja käskivät ajaa hiljaa seuraavasta rampista ylös. Siinä me sitten köröttelimme poliisisaattueessa. Minä soittelin hädissäni lentokentälle, sillä enää oli 15min tyttöjen lennon lähtöön! Luojan kiitos, Finnair tuli asiassa vastaan ja saimme lennot vaihdettua tuntia myöhempään. KIIITOS!

Jennin poikaystävä tuli sovitulle tapaamispaikalle, eikä ollut iloinen näkemästään, vaikka tottakai hänellekin tärkeintä oli, että kaikki olivat kunnossa. Pelti on peltiä. 
Nappasimme toisen auton ja lähdimme ajamaan lentokentälle. Koko matkan päässä pyöri, miten huonosti siinä olisi voinut käydä. Meillä oli suojelusenkelit mukana.

Tytöt pääsivät hieman järkyttyneinä, mutta turvallisesti lentokoneeseen. Ompa ainakin mitä kertoa kotona reissusta! Viikonloppu ei mennyt ihan putkeen, mutta hauskaa oli silti! 

Kauhulla odotamme mitä tapahtuu ensi keikkareissulla....

Uudenvuodenlupaus.

Kuinka moni teki uudenvuodenlupauksen laihtumisesta, elämäntapamuutoksesta tai vastaavasta? Aika moni, luulisin. Niin minäkin. Syksy oli minulle raskasta aikaa henkisesti, joten stressi ja välinpitämättömyys toivat runkooni huomattavasti lisäkiloja. Pahinta siinä oli kuitenkin se, etten voinut hyvin. Söin mitä sattui ja voin pahoin sen vuoksi. Nyt olen taas ottanut itseäni niskasta kiinni, unohtanut negatiiviset asiat ja suuntaan katseeni alkaneeseen vuoteen.

Syksystä erityisen raskaan minulle teki muuttoni, levyprojekti, ihmissuhteet ja raha-asiat. Annoin tavallaan periksi, vaikka aina sanon, ettei ikinä saisi luovuttaa. En kuunnellut itseäni, ja juuri siitä syystä ajoin itseni henkisesti ansaan. Onneksi aina on vain yksi suunta - ja se on ylös! Nyt voin taas hyvin, ei hätää. Olen valmis vuoden haasteisiin!

Kai sitä täytyy välillä vain käydä pohjalla, jotta oppii arvostamaan oikeita asioita. Kyllä minä nyt pitäydyn hyvin vahvasti terveellisissä elämäntavoissa, sillä kehoni ja mieleni kertakaikkiaan tarvitsee sitä - niinkuin meistä jokaisen. Pääasia kuitenkin on se, että voit hyvin - olet itsevarma ja kaunis.

Liityin vasta Fitlab - nimiseen palveluun. Sivulla on kattavasti hyviä videoita, ruokaohjeita ja mahdollisuus ostaa myös valmiita painonhallinta- ja treenipaketteja. Ruokaohjeita on helppo seurata ja videoissa käydään ennen treeniä opettavaisesti liikkeet läpi. Huippua! Ja kun ohjelma on määritellyt minulle treenikalenterin, ei sitä viitsi olla noudattamatta. Suosittelen muitakin kokeilemaan!


Paljastuksia loppuun; kevään aikana on tulossa useampi musiikkivideo ja jopa hieman odottamaton yhteistyökipale! Pysykää kuulolla, tästä tulee upea vuosi!

Kissojen hammashoito.

Voivoivoi, pienet kissapoikani Fili ja Fido olivat eilen hammashoidossa. Sääliksi käy. Kotiin tultaessa rakensin heräämön kylppäriin ja vahdin pienien heräämistä. Fanni ja Fasu olivat ilmeisen peloissaan kaksikon "humalatilasta" ja Fanni sähisi pojille vielä tänään aamullakin. Toivottavasti tilanne rauhoittuu pian. Kaksikko on vieläkin hieman tokkurassa. Inhoittavaa ja kerrassaan sydäntä riipivää nähdä iloiset veijarit niin maansa myyneinä. Voi toisia.

Pömppä pöllähtäneenä aamulla.

Kissojen hammashoidon lisäksi viime aikoina on äänitelty uutta biisiä ja suuniteltu siihen musiikkivideota. Keikkamyynti on totaalisen jäässä meidän puolelta, mutta jos haluat meidät keikalle, niin ota yhteyttä suoraan minuun os. sana.music@hotmail.com !