sunnuntai 25. elokuuta 2013

Fiiliksiä.

Migreeni on vaivannut jo useamman päivän, mutta nyt se tuntuu jo helpottavan. Eilen esiinnyttiin myös Iiräpissä, vaikka lääkäri olikin vähän ajatusta vastaan. Hyvinhän se meni päänsärystä huolimatta. Silmät tosin vuotivat solkenaan, mutta ehkä liikuttuminen sopiikin herkälle naiselle! ;) Keikka oli myös siinä mielessä erikoinen, että uusi laulajavahvistus Laura esiintyi ensimmäistä kertaa kanssamme. Esiintyminen meni olosuhteisiin nähden hyvin, ja sain jakaa yllättävän monta nimmaria! Jatkobileet jäivät minulta väliin, ja tulin suoraan keikalta kotiin parantelemaan vointiani.

Kiitos yleisölle, järjestäjille ja muille esiintyjille! Hieno tapahtuma, oli ilo olla mukana!


Tässä hieman tunnelmia lavan takaa:


Aamuyöllä heräsin ikävään tapahtumasarjaan, kun kissani Fasu sai epilepsiakohtauksen. Onnistuin pysymään rauhallisena ja tukemaan pienen päätä. Kohtaus kesti jotain minuutteja, ja Fasu ulvahti sydäntä riipivästi sen jälkeen. Ei kissa ymmärrä mitä tapahtuu. Yllättävän nopeasti Fasu nousi jaloilleen ja hakeutui Pömpän seuraan, joka tunnollisesti valvoi, hoiti ja pesi Fasua aamuun asti toisen nukkuessa. Tuota kissapoikien ystävyyttä voi vain ihailla.

Huomenna saan uuden asuntoni avaimet, enkä ole vieläkään saanut pakattua toivotusti... Eiköhän tulevalla viikolla silti saada muutettua omaisuus uuteen asuntoon, ja jospa jo viikonlopuksi pääsisimme kissojen kanssa uuteen kotiin. Palkkaan muuttofirman kantamaan jättisohvani, sillä en halua kavereiden kokevan enää sitä tuskaa, heh. Muutoin asunto tyhjenee varmastikin kavereiden voimin, kun ei muuttomatkaakaan ole juuri 50m enempää. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja tavarat säilyy ehjänä!

torstai 22. elokuuta 2013

Aikuisten pelinappula.

Olen jo pitkään miettinyt näitä asioita, ja nyt ajattelin kirjoitella teille ja purkaa omia tuntemuksia tässä samalla. Asiani siis koskee aikuisten ihmisten riitoja, joihin lapset joutuvat tahtomattaan osallisiksi. Mielestäni se on todella väärin, sillä pienen lapsen ei kuulu olla pelinappulana aikuisten ongelmissa. Pohtiessani näitä asioita peilasin ajatuksiani myös omaan lapsuuteeni.

Useiden lasten vanhemmat riitelevät, ja valitettavan monet lopulta eroavat. Asia pitäisi käsitellä lapsen kanssa mahdollisimman hyvin ja selkeästi, ja tarjota lapsen tarvitsemaa tukea, turvaa ja apua tilanteeseen. Luulen, että suuri osa lapsuuden ongelmistani johtui vanhempieni erosta, jota en osannut käsitellä. Ei pieni lapsi ymmärrä.

Vanhempani erosivat ollessani noin kuuden vanha. En oikein ymmärtänyt tilannetta. Asuimme isovanhempien luona jonkin aikaa, ja kotiin palattuamme äiti ei enää asunutkaan kanssamme. Se oli outoa, muistan sen. Isän piti suoriutua arjen pyörittämisestä ensimmäistä kertaa yksin. Aluksi pyykit värjäytyivät milloin siniseksi, milloin punaiseksi, ja söimme vain köyhiä ritareita ja lämpimiä leipiä. Sitten se alkoi rullata. Isäni oli, ja on, maailman paras iskä.

Kummini lopettivat yhteydenpidon vanhempieni erottua, epäilen syyksi sitä, että he olivat äitini ystäviä. Isästäni kun tosiaan tuli yksinhuoltajamme. Muistan, kuinka ihmettelin, mikseivät kummit enää soittaneet tai käyneet kylässä. En minä ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään, kuinka ne tutut ja turvalliset aikuiset hylkäsivät minut. Enhän minä ollut tehnyt mitään pahaa. Enhän? Eihän se ollut minun vikani, että vanhempani erosivat, joten miksi seuraamusten piti koskettaa minua näin. En oikeastaan vieläkään tiedä sen kummemmin, miksi yhteydenpito todella katkesi. Toivoisin, että he ottaisivat minuun uudestaan yhteyttä, mikäli elävät vielä.

Toivoisin, että kummini ottaisivat minuun uudestaan yhteyttä.


Vannoin vanhempana, että jos minä saan joskus kunnian olla kummitäti, aion hoitaa tehtäväni kunnialla. Haluaisin olla maailman paras kummi, opettaa lapselle asioita ja katsoa hänen kasvavan. Olisin se turvallinen ja tasapainoinen henkilö pienen lapsen maailmassa. Vannoin, etten hylkäisi lasta, kuten minulle tehtiin.

Sitten tuli se päivä. Minusta tuli kummitäti. Olin todella onnellinen! Saisin seurata lapsen kasvua, kuulla hänen nauravan ja opettaa hänet räppäämään. Saisin tutkia ihania lasten vaatteita, ostaa pehmoleluja ja hemmotella häntä. Olisin varmasti aina läsnä, aina lapsen tukena! Enhän minä vauvoista niin ymmärrä, mutta voi pojat, kun hän kasvaisi. Suunnitelmia oli kasoittain, ja odotin pienen vaippapöksyn ensiaskeleita. Olin kiitollinen ja onnellinen, että olin saanut tälläisen tehtävän. Suojelisin kummilastani kaikelta. Vannoin, etten antaisi minkään satuttaa häntä.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta, aivan yht'äkkiä yllättäen, kaikki muuttui. Koko tilanne kääntyi päälaelleen, enkä saanut enää olla yhteydessä kummilapseeni. En ollut tehnyt mitään väärää. Lapsen äiti oli pettänyt luottamukseni, mutta en osoittanut edes vihoittumisen merkkejä, sillä pelkäsin sen vaikuttavan suhteeseeni lapseen. Ja niin tapahtui. Kun aloin ottamaan väliaikaisesti etäisyyttä lapsen äitiin, miettiäkseni puukkoa selässäni, hän eväsikin minulta kaikki kontaktit kummipoikaani. Miten tämä oli mahdollista? Miten järkyttävän lapsellista ja vastuutonta. Olin shokissa. 

En saanut enää tavata lasta, enkä saanut edes nähdä kuvia enää facebookin kautta, sillä koko suku poisti minut kavereistaan. En saanut edes lapsen osoitetietoja, että voisin muistaa juhlapäivinä. Minut haluttiin ignoorata kokonaan lapsen elämästä. Mitä minä tein väärin? Ja mitä lapsi teki ansaitakseen tämän? Lapsen "täydellisen" äidin olisi syytä katsoa todella syvälle peiliin.

En todellakaan taivu kohtalooni, että vanhemmat sanovat isompana lapselle, etten minä halunnut olla tekemisissä, tai ettei minua kiinnostanut. En todellakaan, ikimaailmassa olisi hylännyt kummilastani. Minua kuvottaa vanhempien toiminta asian suhteen, ja toivon todella, että kun lapsi kasvaa, voin tavata häntä ja kertoa, etten ikinä olisi jättänyt häntä yksin. Vihatkoon vanhemmat minua sitten vaikka lopun elämäänsä täysin syyttä, mutta miksi ihmeessä lapsi piti vetää siihen mukaan? Miksi minä en saisi nähdä lapsen kuvia, lähettää lahjoja ja kortteja, ja olla hänelle se kummitäti, joka olen ollut hänen syntymästään asti? Kuvio on käsittämättömän epäreilu ja julma.

Muistan elävästi omat tuntemukseni, enkä voi edelleenkään kuin ihmetellä omien kummieni toimintaa, joten en todellakaan olisi itse aiheuttanut samaa toiselle - pienelle lapselle. Lapsiparka joutui aikuisten pelinappulaksi, joka on mielestäni todella säälittävää, lapsellista ja järjetöntä. Päätös oli vanhempien oma, joten toivon, että heillä on edes pokkaa kertoa lapselle totuus myöhemmin, eikä syyllistää asiasta minua. Minä en jätä asiaa tähän, sillä en voi kuvitella eläväni ilman kummilapseni tapaamista - se syö omatuntoani, vaikka en voikaan asiaan itse tällä hetkellä vaikuttaa.

Koko tämän kummitäti-hässäkän jälkeen minulla on todella hyväksikäytetty olo, sillä ihminen taisi olla ystäväni vain musiikillisista syistä. Olen hieman järkyttynyt, mutta jatkossa osaan olla tarkkana sen suhteen, ketä päästän lähelleni. Olen surullinen, että lapsi joutui tähän pelinappulaksi. Ei häntä olisi tarvinnut tähän sekoittaa.

Aikuisten ihmisten pitäisi osata selvittää välinsä ilman sen kummempaa draamaa.

Lahjoituksia.

Pojat tutkimassa lahjoituspusseja.
Eilen perhe haki lahjoitukseni. Odotin tilannetta innoissani. Tilanteen jälkeen olin niin onnellinen. Olin oikeasti pystynyt ilahduttamaan kyseistä perhettä, ja auttamaan heitä. Se oli mahtava fiilis! Olin pakannut pusseihin kaikkea peitoista ja tyynyistä aamutossujen ja ripsivärin kautta lautapeleihin. Uskoisin, että tavaroista ja vaatteista on iloa ja hyötyä pitkään. Tänäänkin kaappeja tyhjentäessäni pidin heidät mielessäni, ja aina löytäessäni ylimääräistä tavaraa, otin ne sivuun heitä ajatellen. Nyt olisi taas kasoittain lisää tavaraa menossa kyseiselle perheelle!

Kyllä auttamisesta saa huomattavasti paremman olon, kuin muutamasta eurosta. Vaikka olenkin suhteellisen köyhä ja tuloton, koen auttamisen tärkeämmäksi kuin oman kukkaron kasvattamisen. Kumpa useammat ihmiset ajattelisivat näin.

Mielestäni on ikävää, että monet hyvätuloiset, jopa rikkaaksi luettavat, myyvät ylimääräistä tavaraansa nettikirppiksillä. Mikseivät he voisi lahjoittaa niitä vastaavanlaisesti vähävaraisille ihmisille? Hyvätuloisen pussissa kun se muutama euro tuskin mitään merkitsee, ja vähävaraiselle uusi vaate on pelastus ja piristys. Niin pienellä vaivalla voisimme ilahduttaa, auttaa ja piristää arjen keskellä muita. Käsittämätöntä, että ihmiset harrastavat tälläistä lahjoittamista järin vähän. Toivoisin, että omalla esimerkilläni kannustaisin muitakin ajattelemaan tässä asiassa omaa napaansa pidemmälle. 

Kohtele muita, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Hyväntekeväisyyttä.

Muuton alla olen löytänyt kaapeista ihan mielettömästi turhaa tavaraa, joita olen myynyt facebookin kautta. Tavaroihin lukeutuu kaikkea vaatteista lamppuihin, ja matoista lautapeleihin. Olen saanut tuotteista muutamia euroja. Olen myös lahjoittanut useita säkkejä vaatteita, kenkiä ja muuta tavaraa - sen enempää hakijan taustaa tietämättä. Valitettavasti hakijalla on aina ollut upea auto, hienot vaatteet ja tukka vasta värjätty. Olen miettinyt, meneekö nämä ilmaiset tuotteet ihan oikeaan osoitteeseen? Ei mene. On ihmisiä, jotka tarvitsisivat niitä todella.

Eilen aloin miettimään, ettei joillain ihmisillä tosiaan ole varaa ostaa edes käytettyjä parin euron vaatteita. Monet elävät niukkojen tukien varassa, ja mikäli taloudessa on vielä lapsia, menee heidän tarpeensa perheen vanhempien edelle. Monet kulkevat ikivanhoissa vaatteissa, tai elävät kolkoissa asunnoissa vailla ikkunaverhoja ja mattoja. Niin kurjalta kuin se kuulostaakin, niin meillä Suomessa monet elävät näin. Mietin, tarvitsenko minä todella sen muutaman euron?

Pyörittelin asiaa hetken päässäni ja laitoin ilmoituksen facebookin Oulun myyntipalstalle. Siinä etsin ihmisiä, jotka todella tarvitsevat vaatteita ja muita kodin tekstiilejä huonon taloudellisen tilanteensa vuoksi. Pyysin laittamaan tilanteestaan infoa. Sähköposteja alkoi tulla kymmenittäin. Sähköposteissa oli sydäntä riipaisevia elämäntilanteita, jotka ajoivat minut väkisinkin miettimään maamme tilannetta. Miten on mahdollista, että hyvinvointivaltiossamme on näin pahoinvoivaa kansaa? Miten on mahdollista, että toimeentulotukemme ei oikeasti edes kata toimeentuloa? Asioihin pitäisi puuttua, sillä tukien varassa elää kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Valitsin sähköposteista kaksi perhettä, joiden kesken aion jakaa vaatteet, tekstiilit ja muut tavarat - heidän tarpeidensa mukaan. Vielä tämän illan otan sähköposteja vastaan ja katson, josko vielä joku kaipaisi apuani. He tarvitsevat vaatteita ja tavaroita paljon enemmän, kuin minä muutamia euroja. Meidän pitäisi ajatella huomattavasti enemmän toisia ihmisiä, ja auttaa aina tarpeen tullen. Monilla on asiat paljon huonommin - vaikka olenhan minäkin työtön ja tuen varassa. Kaikki on suhteellista.

Sinäkin toivoisit itseäsi autettavan hädän hetkellä.


Syyskuun 6. päivä kannan korteni kekoon myös esiintymällä Oulussa Punaisen Ristin Nälkäpäivärock - tapahtumassa. Sinäkin voit auttaa tulemalla paikalle tai lahjoittamalla erilaisille järjestöille rahaa tai vaatteita.

lauantai 17. elokuuta 2013

Kuntokuuri ja muuttoa.

Tänään aamu alkoi ihanasti juoksulenkillä! Voi että oli mahtavaa. Samalla kävin hakemassa Ärrältä H&M:n paketin, joka sisälsi ihania uusia vaatteita, jotka pääsivät (osittain) heti käyttöön kuvauksiin. Kävimme siis kuvailemassa ylivieskalaisen kuvaajan, Teemu Isoniemen kanssa jos jonkinlaista otosta ulkona. Kuvausta ei oltu juurikaan suunniteltu, joten paikkojen metsästys oli hankalaa. Aurinkokin ehti painua pilveen, ja taivas oli synkkä. Juuri kun oltiin saatu hommat pakettiin, alkoi satamaan vettä. Ajoitus ainakin oli kohdillaan! Toivotaan, että saimme hyviä kuvia kelistä ja puutteellisesta suunnittelusta riippumatta.

Kuntopuisto 2012. Kuva: Seppo Hinkula
Aloitin eilen taas kuntokuurin. Yritän siispä syödä fiksummin ja liikkua. Olen jutellut PT-paketeista eri firmojen kanssa, ja eiköhän sieltä minulle sopiva löydy. Odotan innolla, että pääsisin aloittamaan treenaamisen EasyFitissä, sillä nyt tahtoni on todella luja! Haluan olla tyytyväinen kehooni ja voida entistä paremmin. Haluan olla onnellinen kaikilla elämän osa-alueilla, ja minusta tuntuu, että tarvitsen tätä voidakseni hyvin. Murehtiminen ja valittaminen ei auta - muutos on tehtävä, ja sen on lähdettävä itsestä.

Kuvauksista kotiuduttuani henkäisin syvään ja aloin tutkimaan tätä muuttokaaostani - vielä olisi hommaa vaikka kuinka paljon! Sain onneksi taas vähän tavaraa pakattua laatikkoihin, ennenkuin päädyin puuhailemaan jotain muuta. Ajattelin, että esittelisin teille tätä katastrofaalista projektia, ja otin videota pitkin kämppää. Pääset siis kurkkaamaan (ex-)kotiini ja tutustumaan nopeasti jopa kissoihini!



Olisiko kiva, jos jatkossa tulisi enemmänkin videoblogia?



perjantai 16. elokuuta 2013

Kiireitä ja kuvauksia.

Kylläpä tämä alkusyksy pitääkin minut kiireisenä. Muutto ajoittuu nyt loppukuuhun ja koulukin alkoi. Opiskelen siis Torniossa lauluntekijäksi. Koulua ei onneksi ole kuin muutama päivä kuukaudessa, joten se sopii kaltaiselleni "muka kiireiselle" ihmiselle. Okei, no on minulla oikeasti kiireitä. Levy on loppumetreillä ja työkuvioiden järjestely vie aikaa. Lisäksi ajattelin alkaa treenaamaan ihan kunnolla, ja muokkaamaan kehoani - kesä kun on taas tuonut muutaman kilon... Apunani on Oulun paras kuntosali EasyFit, ja ajattelin hyödyntää myös PT-palveluita. Eiköhän tämä sohvaperunakin saada taas ruotuun!

Odotan muuttoani todella innokkaasti, mutta sekin tuo läjäpäin lisää työtä. Pitäisi selvitellä muuttofirman lisäksi ainakin edullisempi sähkösopimus. Pakkaaminen ei ole edistynyt juurikaan alkuinnostuksen jälkeen, eikä seinien väriäkään ole vielä päätetty. Huoh. Hommaa olisi. Kaiken tämän muuttohärdellin lisäksi joudun jatkuvasti setvimään keikkamyyntipuolta, joka rasittaa ihan mielettömästi. Olen yrittänyt ulkoistaa myynnin, mutta silti joudun itse hoitamaan asiat. Ei kiva.

Olen yrittänyt hillitä stressiäni erilaisilla mielenhallinta-harjoituksilla. Ne oikeasti auttavat! Samantyyliset harjoitteet auttavat myös kehonhallintaan, ja lievittävät esim. kiputiloja. Näitä harjoitteita opetettiin minulle kuntoutuksessa selkäni takia. Kuntoutuksesta puheenollen, viimeinen jakso onkin jo ensi kuussa! Viimeisellä kerralla katsotaan edistymistäni, jonka tiedän olevan valtava, ja varmasti mietitään yhdessä tulevaisuuttani.

Ensi kuussa pitäisi suunnata Helsinkiin äänittämään levyni viimeiset kappaleet. Jännittävää. Toivon sydämestäni, että levystä tulisi todella hyvä! Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Musiikkikuviot ovat kyllä edenneet nyt ihan kiitettävästi, ja toivon että hommat edistyy jatkossakin. On mukavaa tehdä sitä, mitä eniten rakastaa ja kaikista upeinta olisi elää sen tuomilla tuloilla.

Syksyäni vauhdittavat myös useat kuvaukset. Olemme kuvanneet paljon uutta promomatskua, jonka lisäksi olen ollut ihan vain mallina. Nautin kameran edessä olemisesta todella. Siinä saa heittäytyä ja näkee itsensä ihan uudessa valossa. Haaveilen, että pääsisin joskus vielä näyttelemään.

Kuvasimme keskiviikkona raahelaisen kuvaajan, Olli-Pekka Tervon kanssa. Tapasimme ensi kertaa, mutta jännitin yllättävän vähän. Lieneekö syynä siihen se, että olimme kotonani. Kissat aiheuttivat päänvaivaa jatkuvasti, kun pomppivat taustalakanan tai valojen päällä. Se oli jopa hieman noloa, mutta minkäs minä pienille uteliaille karvakorville mahdan. Saimme kuitenkin lopulta ihan kivoja kuvia kasaan. Tämän tekstin kuvituksena näet niistä vedoksia. Mitä pidät?

Ihanat koruni ovat tietenkin Glitteristä ja upea leopardimekko DiamondGlamourin valikoimaa. Kynteni ovat helsinkiläisen Kynsistudio Saon taidonnäyte.


perjantai 9. elokuuta 2013

Julkisuuskuva ja siviilielämä.

Aloin pohtimaan roolierittelyä minun ja artistiminäni Sanan välillä, ja ajattelin näpytellä teille ajatuksiani. Aloin miettimään, että monet ihmiset tuomitsevat minut musiikkini vuoksi. Jos ei pidä musiikistani, olen samantien paska tyyppi, vaikka minua ei olisikaan ikinä tavannut. Ymmärrän, että musiikki luo tiettyjä mielikuvia, mutta ei ketään saisi tuomita ihmisenä sen vuoksi. Esimerkkinä Cheek, jota monet pitivät ylimielisenä pellenä, astuikin nöyränä ja herkkänä, omana itsenään Vain Elämää - ohjelmaan, ja voitti koko kansan puolelleen. Miksi ihmeessä me tuomitsemme jonkun tuntematta?

Seison sanojeni takana, ja tarkoitan sanomaani, mutta ei se tee minusta huonoa ihmistä, jos et pidä tyylistäni räpätä tai et pidä sanomastani. Oikeuttaako henkilökohtainen mielipiteesi sinua haukkumaan minua esim. huoraksi? Miten se nyt minusta huoran teki, etten osaa mielestäsi räpätä?

Jos et pidä musiikistani, et voi pitää minusta ihmisenä. Jos et pidä minusta ihmisenä, et voi pitää musiikistani. Se on juuri niin outoa, miltä se kuulostikin! Toivoisin, että jokainen osaisi erottaa Sannan Sanasta, ja antaa minun elää myös siviilielämääni rauhassa.

Aloittaessani räppäämisen, asuin Espoossa. Suurinosa kavereistani suhtautui uuteen harrastukseeni kannustavasti, mutta oli myös niitä, jotka käänsivät selkänsä "paskalle räppärille". Miten kaveri voi hylätä toisen harrastuksen vuoksi? Miten se muutti ystävyyssuhteemme? Ei mitenkään, mutta koska musiikkini ei iskenyt, en minäkään enää voinut olla se hyvä tyyppi. Onneksi tätä ilmeni vain teini-iässä, ja nyt vanhemmiten kaverini ovat osanneet erottaa minut Sanasta. On monia, jotka eivät pidä musiikistani, mutta pitävät minusta. Harvoin se menee toisinpäin, sillä eihän ns. vihamies voi kuunnella kappaleitani - tai sitten hän tekee sen salaisesti, esimerkkinä tästä voisin heittää monia ex-ystäviäni. Kaverisuhteen aikana he palvoivat musiikkiani, mutta ystävyyden rakoiltua se olikin yllättäen paskaa. Säälittävää käytöstä. Tässäkin asiassa pitäisi osata erottaa artisti siviilielämästä.

Ongelmia saman asian suhteen on ollut myös yhden keikkakokoonpanooni kuuluneen henkilön kanssa, joka otti esiintymiseen liittyvän palautteen suoranaisesti v*ttuiluna ja ystävän piikittelynä, vaikka toimin tilanteessa työnantajana. Palautetta on pakko antaa, jotta voi kehittyä, ja tiimini työskentelee minulle, haluamallani tavalla. Hän ei osannut erottaa työtä siviilielämästä, joten ystävyytemme kärsi asiasta. Lopulta koimme parhaaksi, että hän lähti tiimistäni. Luottamukseni häneen oli muutenkin menetetty, joten yhteistyö ei olisi enää kantanut hedelmää. Koko urani aikana, ei ole muiden tiimiläisten kanssa törmätty vastaaviin ongelmiin - jokainen tietää, kenelle työskennellään ja kuka olen vapaa-ajalla.

Hyväksyn esim. kuuntelijoitani facebook-kavereiksi henkilökohtaiseen profiiliini, mutta musiikkikysymykset tulee silti esittää Sana - sivun kautta. En myöskään ehdi/halua/jaksa jutella jokaiselle tuntemattomalle kuuntelijalle oman profiilini kautta, joten jatkuva viestien spämmääminen johtaa vain siihen, että poistan sinut kavereistani. Jos en vastaa viesteihisi tai poistan sinut kavereistani, teen sen omana itsenäni, Sannana, joka elää omaa normaalia yksityiselämäänsä, jota sinä käytökselläsi häiritset. Silloin on turha kantaa vihaa idolillesi, Sanalle. Toivon, että kunnioitatte yksityiselämääni.

Sana - sivun kautta vastaan mieltänne askarruttaviin kysymyksiin sitä mukaan kun ehdin. Myös keikoilla ja muissa edustustilanteissa tykkään jutella kuuntelijoiden kanssa, ja minua saakin aina tulla nykimään hihasta. Sana - sivun kautta pääsette lukemaan kuulumiset ja seuraamaan uuden musiikin syntymistä. Henkilökohtaisen profiilini kautta taas pääsette seuraamaan yksityiselämääni ja päivittäisiä arkiaskareita. En tosiaan vastaile sitä kautta kysymyksiin, ellei minulla satu olemaan ylimääräistä aikaa. Jos käytöksesi alkaa ärsyttämään minua, poistan sinut heti kaverilistaltani. Painotan siis edelleen, että esittäisitte kysymykset vain Sana - sivun kautta ja lopettaisitte turhien viestien lähettelyn omaan profiiliini.

Toivon, että kunnioittaisitte yksityiselämääni.


Ihmisten pitäisi muistaa, että kaikkien kappaleiden takana on ihan normaali ihminen. Kappaleen sanat on vuodatettu sydämestä, kappaletta on äänitetty tunnetilojen valtameressä ja kappaleen eteen on nähty paljon vaivaa. Jos et pidä siitä, niin löydät varmasti muuta kuunneltavaa. Meitä elää tässä maassa miljoonia, ja me olemme kaikki eri elämäntilanteissa - toisiin sydänsurut kolahtaa, toisiin ei. En ymmärrä, mitä niin epäselvää tässä on?

Minä olen todella nirso musiikin suhteen. Arvostan eniten sanomaa ja hyvää tulkintaa. En kuitenkaan hauku niitä kappaleita, joista en itse pidä. Mitä kukaan saisi siitä irti, että kommentoisin "En tykkää tästä.", öh ookoo, et vai, okei, entä sitten? No niimpä. Mitä ne "paskaa", "tapa ittes" ja "huora" - kommentit sitten auttavat? Öh, ookoo, oletko oppinut uusia sanoja? No niimpä. Ja tätä kommentointilinjausta näkee harmittavan usein, kun selailee youtubessa lähes mitä vain musiikkia. Surullista. 

Musiikki välittää tunteita ja mielikuvia, ja niin sen pitääkin mennä, mutta missä kulkee raja? Tuomitaanko kirjailijat ja runoilijatkin tekstejensä takia ja näyttelijät rooleistaan? Tekeekö julkinen rooli meistä todellakin pahoja ihmisiä. Ei tee. Meistä pahoja tekee ihmisen oma mielikuvitus, joka on kehitellyt kannustavaa musiikkia tekevästä Cheekistä ylimielisen tai sponsoririkkaasta työttömästä rahassa kylpevän porvarin.

Kaikki teot ja sanat herättävät ihmisessä omanlaisia mielikuvia, mutta mielestäni nämä mielikuvat olisi hyvä pitää omana tietonaan, jos ei ole mitään viitteitä faktapohjaiseen ajatukseen. Tuskin kukaan empatiakykyinen tervejärkinen ihminen haluaa toisen oikeasti tappavan itseään, tai tuskin kukaan huora - sanan merkityksen tietävä tuntematonta ihmistä huoraksi syyttäisi. Aina voi miettiä kaksi kertaa, mitä suustaan päästää tai netissä kirjoittaa. Tälläisillä kommenteilla nolaa vain itsensä ja antaa itsestään todella ala-arvoisen vaikutelman.

En nyt kirjoita tätä tekstiä siksi, että joku olisi sanonut minusta jotain. Voin kertoa, että en lue netissä minusta käytäviä keskusteluja tai kappaleiden kommentteja. En koe sitä tarpeelliseksi. Saan tarvittavat kehitysideat ja rakentavan kritiikin tuottajaltani. Olen vain huomannut tälläisen kommenttiruton yleistyvän ja ihmetellyt todella sitä, mitä ihmiset oikein ajattelevat kirjoittaessaan jotain tuollaista. Eikö heitä hävetä? 

Riidanhaluista ihmistä ärsyttää eniten huomiotta jääminen.


Netissä on helppo piiloutua valenimen taakse, mutta eihän sekään ihan tervettä ole. Toki, jos se jonkun olotilaa helpottaa, niin suodaan se hänelle. Olen myös kuullut, että monet näistä idioottikommenttien kirjoittajista ovat sellaisia, jotka haluavat tahallaan ärsyttää artistin faneja ja aiheuttaa riitatilanteita. Haukkuja nauttii saamastaan huomiosta, joten uskon, että tälläisillä ihmisillä on jotain lapsuuden traumoja. Jos et halua päätyä sanaharkkaan, kannattaa jättää nämä tyypit omaan arvoonsa. Ihana ajatus tietenkin, että puolustat idoliasi, mutta harvoin artisti itse kommentteja lukee ja näkee sankarityötäsi - pääset itse helpoimmalla, kun jätät kommentit kirjoittamatta. Tämä myös ärsyttää eniten riidanhaluista haukkujaa.


Haluan kiittää jokaista lukijaani ja kuuntelijaani antamastanne tuesta. Kiitos, että kunnioitatte myös omaa siviilielämääni, ja annatte minun elää rauhassa. Olette mahtavia! Voin paljastaa, että uusi kappaleeni on miksauksessa, ja se julkaistaan youtubessa lähiaikoina! Kiitos myös, että luit tämän vuodatukseni, toivottavasti teksti herätti ajatuksia.

torstai 8. elokuuta 2013

Kissanpäivät.

Aamu alkoi mukavissa tunnelmissa, kun postiluukusta kolahti pieni paketti. Paketista paljastui aCat & liCatin lelutoimistus kissoilleni! Ajattelin ensin pihtailla leluja, mutta kun Pömppä tuijotti minua anelevasti suurilla silmillään, en voinut muuta, kuin antaa lelut heille heti. Voi että ne olivatkin mieluisia - vähän tuli riitaakin, kun toisen lelu oli aina kivempi kuin oma. Eniten leluista hullaantui porukan kuopus, eli Fili (Vili, Vilperi). Vili ei tiennyt miten päin olisi, ja millä lelulla leikkisi, joten kaappasi kaikki uudet lelut kainaloonsa.

Myös porukan johtaja, prinsessani Fanni saapui paikalle unisen oloisena ja löysi heti lempparinsa. Voi kuinka hän kiehnäsi itseään pientä karamellin muotoista lelua vasten ja sulki sen tassujensa suojaan, piiloon maatiaispojilta, jotka jo kärsimättöminä odottivat leikkivuoroa.

 
 
Vilperi touhusi innoissaan useamman lelun kanssa, ja jätti Pömpän ja Fasun nuolemaan näppejään. Sehän olisikin ollut täysi mahdottomuus, että jokaiselle olisi löytynyt yksi oma suosikki - Vilperi rakastui kaikkiin. Fanni tosin piti huolta omasta namistaan, eikä päästänyt Vilperiä sen kimppuun. Lempeänä poika Vili ei alkanut tappelemaan, vaan tyytyi omiin leluihinsa, joilla leikki väsymiseen asti. Fasu poistui jokseenkin loukatun näköisenä paikalta, mutta eiköhän hänkin pääse käsiksi leluihin myöhemmin. Pömppä on onnellinen kun on riittävästi ruokaa ja virikkeitä, ei häntä lelut niin jaksa stressata.

aCat & liCat:n lelut ovat suomalaisena käsityönä tehtyjä, uniikkeja ja persoonallisia kissanleluja. Uskoisin, että jokainen kissa rakastaa näitä! Ihanaa, että pienet muuttoapulaiseni saivat piristystä arkeen!

Tutustu aCat & liCat:tiin täältä!

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Muuttoa ja letin kasvatusta.

Nyt on uuteen kotiin tehty kaikki tarvittavat matto-ostokset! Tänään löysin olohuoneen ja studiohuoneeni matot, joten homma on sillä taputeltu pakettiin. Omat vanhat mattoni toivottavasti menevät kaupaksi ennen muuttoa! Olen intoillut muutosta ehkä liikaakin, ja haalinut kaikenlaista tavaraa odottamaan muuttoa, heh. Toivottavasti joukossa ei olisi kamalasti sitä turhaa, jotka sitten kierrätän eteenpäin.. Epäilen säkkituolini olevan sellainen, sillä pitkäaikainen haaveeni alkaakin osoittautua vain pölyä kerääväksi heittopussiksi. Noh, aion istua siinä silti joka ilta, ainakin viikon ajan!

Olen miettinyt uuden kotini sisustusta melko (lue: tosi) tarkkaan, jonka takia omat vanhat lamppuni, tauluni ja mattoni päätyvät pois. Mukavaa vaihtelua. Olen muutosta enemmän kuin innoissani, vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa odottaa!

Kävimme tänään kaverini Jonin kanssa Zeppelinissä katselemassa vaatteita ja sisustustavaraa. Mukaan tarttui alennuksesta paita, hiusten kuivaaja ja kiharrin. Ei yhtään kenkiä, voi että! Verkkokauppashoppailun tuloksena ostin vasta uuden valkomustan tekonahkatakin ja ihanan pinkin paidan, joka pääsi heti tänään päälle. Muuton yhteydessä yritänkin uudistaa myös vaatekaappiani, sillä vaatteisiin kyllästyy älyttömän nopeasti!

Olenkin jo aiemmin maininnut, että minulla on hiusten kasvatus - projekti menossa. Mallikeikalla viime syksynä lyhennetyt hiukset ovat alkaneet ärsyttää. Haluan pitkän letin! Enää en lyhennä tukkaani, vaan käyn pelkästään värjäämässä ja siistimässä sitä Jörö-Jukassa. Tarkoitus olisi laittaa pidennyksiä, kun tämä tästä vähän kasvaa. Olen myös miettinyt aika rankkaa värin vaihtoa, josta täytyy keskustella vakavasti kampaajani Mariannen kanssa - hän ei ilahdu ajatuksesta!

Hiuksia kun kasvattelee, niin kuten arvata voi, leikkauksen malli kulahtaa täysin. Onneksi hätä ei ole sen näköinen, vaan päähän voi laittaa tyylikkään lippiksen tai pipon! Ajattelinkin esitellä teille omat päähineeni, joita olen haalinut projektia ajatellen.

Vasemmalla alhaalla on Burlesque Tsunamin kekseliäs pipo, jossa on silmän ja suun reiät tyylikkään naamion kera. Tykkään pitää pipoa rennompien vaatteiden kanssa.

Seuraavana on Daddy's Girlin kaksi upeaa pipoa ja lippikset, jotka sopivat melkein mihin vain vapaa-ajan asuun tai sporttivaatteisiin. Ihanat timantit kruunaavat tämä kaunokaiset! Uskon, että nämä pipot ovat todella kovassa käytössä syksyn tullen!

Sitten edetäänkin Me Wen ihaniin tekstipipoihin, valkoiseen "Itsevarma ja kaunis" ja pinkkiin "Sana" - pipoon. Nämä pipot omaavat tietenkin erilaista arvoa, sillä tekstit on saanut valita itse. Me Wen trendikäs logo koristaa pipon takaraivoa. 

Pinkki iso aurinkohattu, leopardi-kuosinen kesälippa ja niittilippis ovat Glitterin valikoimaa. Pinkki hattu sopii hattaramaiseen olemukseeni täydellisesti, kun taas leohatun voi napata kaupungille päähän ja niittilippiksen keikalle! Kaksi torilta ostettua räppilippaa sopivat myös keikkapäiviin tai rap-henkisiin kuvauksiin. 

Kai näin hienon valikoiman voimin kasvattaa hiuksia ihan mielellään?


Oulussa ilmainen rap-työpaja!

Etsimme 4-6 nuorta (tai miksei vanhempaakin) räppäämään liikkujan viikon teeman mukaisesti kappaleeseen, joka äänitetään ja esitetään 21.9. Rotuaarilla! Koutsina rap-artisti Sana.

Oulun Liikkujan viikolla räpätään

Jo kahdentoista vuoden ajan kansainvälisellä Liikkujan viikolla on kannustettu ihmisiä kiinnittämään huomiota omiin, arkisiin liikkumisvalintoihin ja niiden vaikutuksiin ympäristöön ja yhteiskuntaan. Liikkujan viikon teemana on tänä vuonna ilmanlaatu.

Oulussa viikon päätapahtumaa vietetään lauantaina 21.9 Rotuaarilla klo 12-15 välisenä aikana. Tapahtumassa oululaisista nuorista koottu ryhmä esittää sanoittamansa rap-kappaleen yhdessä rap-artisti Sanan kanssa. Tapahtuman avaa yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Hanna Sarkkinen. Tapahtumassa on tarjolla pyöräilyyn liittyviä tempauksia, tuote-esittelyjä sekä pyöränhuoltoa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Osallistu!

Kiinnostaisiko sinua osallistua Liikkujan viikon rap-kappaleen tekoon? Ilmoittaudu pian!

Kappaleen toteutus sisältää työpaja-tapaamisia, joissa käydään läpi rapin tekniikkaa, taustaa ja tyyliä, sekä kappaleen esittämistä. Sanoitus tulee soveltua Liikkujan viikon teemaan. Kappale esitetään Liikkujan viikon päätapahtumassa Rotuaarilla 21.9.2013. Työpajan ohjaa rap-artisti Sana. Ilmoittaudu Sanna Rönnbergille (sana.music@hotmail.com), pistä mukaan musiikki/kirjoitustaustaasi, sekä ikäsi. Lisätietoja tapahtumasta antaa Hanna-Mari Koivukoski, Oulun seudun ympäristötoimi (hanna-mari.koivukoski@ouka.fi). Osallistuminen on ilmaista, eikä ikärajoja ole.

tiistai 6. elokuuta 2013

Voinko olla sun salarakas?

Teimme uuden kipaleen Ville Vaatimaton - nimisen artistin kanssa. Kappale herätti tavallista enemmän ajatuksia, sillä Ville on juuri se henkilö, jota ilman minä en varmaankaan räppäisi. Ville siis muutti koko elämäni suunnan. En voi edes kuvitella millaista elämäni olisi, jos en olisi vuoden 2005 keväänä törmännyt Villeen siinä Leppävaaran bussiasemalla. Se hetki muutti kaiken.

Siinä bussipysäkillä tosiaan juttelimme ensimmäistä kertaa räppihaaveistamme, ja Ville halusikin minut heti vierailemaan uuteen biisiinsä. Suostuin siihen välittömästi. Muistan aina, kuinka olin yhtä hymyä lähipäivät, ja sitten olikin jo äänityksen aika. Tärisin kauttaaltaan studiolla. Ääni väristen yritin saada sanoja "räpättyä". Se oli todella jännää. Kappale kertoi Pettäjästä.

Kun kappale oli purkissa, Ville poltti sen minullekin levylle. Kotona soitin kappaletta ylpeänä perheelleni. Koulussa kaikki kaverit saivat osansa. Olin todella ylpeä suorituksestani. Jaoin kappaleen myös mikseri.net:ssä, jonka kautta aloinkin välittömästi saada useita kuuntelijoita, joiden kannustamana palasin aina vaan studiolle tekemään soolomateriaalia. Suosio nousi kappale kappaleelta, ja heti samana syksynä aloitin keikkailun. Olin onneni kukkuloilla.

Olin tehnyt muutaman biisin, kun palasimme Villen kanssa studiolle, ja teimme Pettäjästä toisen version. Homma sujui minulta jo hieman luonnollisemmin, ja ensimmäinen versio alkoi naurattamaan samantien. Ette uskokaan, kuinka paljon nämä molemmat versiot naurattavat nyt! Pikku-Sanna oli todellinen rap-stara, luojan kiitos palasin takaisin maan pinnalle. 

Tästä kuulette pätkät molemmista Pettäjä - kipaleista. Leikkasin ne vähän huonosti, mutta kyllä näistä mahtaa saada ihan riittävästi irti... Videon kuvat 2005-2006.




Nyt kun mietin asennettani nuorena, olemme kuin yö ja päivä. Muistan, kuinka halusin olla paras. Muistan, kuinka pidin itseäni todella hyvänä räppärinä. Kaikki mitä tein, oli upeaa. Terve itseluottamus oli siitä kaukana, kyllä se oli enemmänkin ylimielisyyttä. En kai osannut ajatella tai käsitellä asioita, joka johti siihen, että luulin itsestäni liikoja. Uskoisin, että tämä sama piirre näkyy monissa nuorissa artisteissa - toisissa jopa vanhemmiten. Ylimielisyyteni vuoksi en myöskään ollut juurikaan kontaktissa fanejeni kanssa, sillä eihän artistit tee niin! Mikä v*tun artisti, harrastelija enemminkin. Huoh. Jos voisin palata ajassa takaisin, niin olisin oma, herkkä ja nöyrä, itseni.

Vinkkejä aloittelijoille:


Järkyttävää ajatella, että arvoni olivat niin päin seiniä - niin nuorena, aloittelevana harrastelijana. Toivon, että aloittelevat artistit painavat tämän mieleensä, ja tekevät töitä itsensä ja kuuntelijoidensa eteen. Suosio ei tule sormia napsauttamalla, vaan joudut oikeasti näkemään vaivaa. Et ole stara, kun saat ekan biisin tai ensimmäisen omakustanteen ulos, etkä ole stara, kun teet keikkaa ilmaiseksi. Se on vasta yksi askel pitkällä matkalla. Vinkkinä myös suosittelen, ettei kukaan julkaisisi ekoja biisejään, vaan kehittäisi itseään ennen julkaisua! Tämän blogin videosta kuulette minun ensimmäisestä biisistä näytteen, miettikää mitä paskaa olen julkaissut, ja vielä ihan tosissani!? Vaikka se silloin vaikutti mahtavalta omasta mielestä, ei se sitä todellisuudessa ole - kuten nyt jokainen varmasti huomaa. Mieti siis oikeasti kaksi kertaa, mitä urasi alussa (tai ylipäätään urasi aikana) julkaiset!

Sitten törmätäänkin henkiseen puoleen. Mitä enemmän menestyy, sitä enemmän saa vihamiehiä - sehän on ihan selvää. Kannattaa puntaroida uran alkuvaiheessa, onko henkisesti valmis siihen, ja lähteekö tavoittelemaan harrastuksellaan edes mainetta ja kunniaa, vai pelkästään itsensä toteuttamista. Itse en olisi nuorena ollut valmis. Olin kovan kuoreni alla todella herkkä. Herkkähän minä olen edelleen, mutta uskon selviäväni tukiverkostoni ja fanejeni avulla, vaikka kieltämättä vähän pelkään mitä tulevaisuus tuo. Viihdeala karsii nopeasti heikoimmat jaloista, eikä kritiikistä itseensä ottavat tai ylimieliset persoonat selviä juurikaan omakustanteita pidemmälle. Kaikissa työpaikoissa on varjopuolensa, ne täytyy vain hyväksyä.
 
Itse olen räppäillyt lähes 10 vuotta, ja vasta nyt alan olemaan tyytyväinen tyyliini räpätä ja tapaani esiintyä. En ole aiemmin ollut valmis, vasta nyt olen.

Keikkakuvat 2005 ja 2006.






"Ville Vaatimaton (feat. Sana) - Voinko Olla Sun Mies" julkaistaan 8.8.2013 !


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kenkäfetissi.

Lempikenkäni vierekkäin. SDS:n ja Duffyn niittikorot!
Olen kertonut teille monista intohimoistani, ja nyt kerron ehkä pahimmasta fetissistäni, joka on niinkin yksinkertaisen kaunis asia, kuin kengät! Rakastan kenkiä! Ah. Täytyyhän naisella olla tossut joka lähtöön, ja sitten sellaisiakin, jotka ei sinne lähdöille asti koskaan pääse - eli siis koristeita.

 

Monet lukijoista ovat toivoneet tekstejä tyylistäni ja vaatteistani, joten aloitetaan toiveiden täyttäminen kertomalla kengistä!


Minulla on kenkiä ihan mielettömästi... Asuntoni säilytystila ei enää riitä, joten kauneimmat kengät ovat päätyneet koristamaan hattuhyllyä. Viime aikoina olen yrittänyt haikein mielin luopua turhista, ja olenkin saanut myytyä ja lahjoitettua yhteensä n. 20 paria kenkiä - sellaisia, jotka ovat liian suuria, pieniä, epämukavia tai lojuneet kaapissa käyttämättöminä (eli eivät ole päässeet koristetasolle). Olen muuttamassa, enkä haluaisi viedä uuteen asuntooni kaikkia niitä turhuuksia lojumaan kaappeihin. Tietenkin käyttämättömät koristekenkäni pääsevät mukaan, kuten myös kaikki ne epämukavat kuvauskenkäni - nehän ovat tarpeellisia!

Suhteeni kenkiin ei aina ole ollut tälläinen. Nuorempana hädintuskin välitin, mitkä kulahtaneet räppitossut nakkasin jalkaani. Kävelin samoilla kengillä, kunnes ne kuluivat puhki. Yksi pari kerrallaan riitti mainiosti. Muutos tapahtui vasta paljon myöhemmin.

Vuoden 2008 syksyllä vaihdoin räppikuteet naisellisempiin vaatteisiin ja opettelin samana syksynä kävelemään korkkareilla. Näytin luultavasti idiootilta - tiedättehän te, miltä näyttää nainen, joka ei osaa kävellä korkokengillä? Niimpä, näytin siis siltä. Jatkoin vuosia samalla asenteella, että kyllähän se yksi pari riittää, ja ostetaan uudet sitten kun vanhat hajoaa! Vasta vuonna 2010, kun aloin laihduttumaan ja pitämään kehostani, huomasin kenkien kauneuden ja sen, kuinka ne muokkaavat koko vartaloa, ryhtiä myöten. Olin jättänyt tupakoinnin, joten ns. ylimääräistä rahaa oli, miksi en panostaisi itseeni? Ja sitten niitä alkoi kertyä, milloin mistäkin.

Esittelen teille osan kengistäni kuvien kera.


Kuva 1.
Kuva 2.
Kuva 3.
Kesällä heitän vapaa-ajalla jalkaani lempparikenkäni (kuvassa 1, oikealla keskimmäiset), jotka eivät varmasti enää ensi kesää näe. Kengät ovat mielettömän hyvät jalassa, ja sopivat rentoihin vapaa-ajan asuihini täydellisesti. Jos lähden kaupungille tai illanviettoihin, istuu jalkaan täydellisesti aina tyyliin sopivat kiilakorokengät tai mustat korkkarit (Kuva 2). Kesäkeikoilla jalassani näkee ballerinat, jotka pysyvät tukevasti jalassani myös hyppiessä - kengissä on siis oltava remmi nilkan ympärillä. Uudet kesäkeikkaballerinat sain Footwaylta! (kuva 1, edessä)

Kuva 4.
Syksyn viilentyessä pidän vapaa-ajalla tennarikiilakoroja, (kuva 3) ja tärkeämpiin tapahtumiin kaivan nahkakorkkarit tai ihanat leopardikuosiset kiilakorot (kuva 4 ja 5). Viime syksynä ostetut, vielä käyttämättä jääneet, vaaleanruskeat mokkasaappaat (kuva 5) pääsevät tänä syksynä varmasti käyttöön. Syksyn lempikenkäni ovat silti ehdottomasti (kuva 3, alimmaiset) Footwaylta saadut Duffyn niittikorot! Rakastan niitä! Syksyllä myös keikkakengät muuttuvat astetta räpimmiksi! (kuva 6).
 
Kuva 5.

Kuva 6.
Kuva 7.
Kuvauskenkiä (kuva 7) minulle kertyy ehkä eniten, sillä ostan aina uudet hienot kengät kun niitä näen. Kuvauskengät ovat siis kenkiä, joita en juurikaan muuten käytä kuin kuvauksissa. Toki satunnaisesti ne pääsevät juhlakengiksi. Suosikkini ovat SDS:n niittikorot (kuva 7, ns. keskellä).

Urheilukenkiä on hyvä olla useammat, ja minulla onkin sisäpelikenkien lisäksi kahdet juoksukengät (kuva 8). Juoksukengissä tärkeintä minulle on hyvä istuvuus ja tärähdyksen vaimentaminen.

Kuva 8.
Yleisesti arvostan käyttökengissä mukavuutta ja ulkonäköä. Kuvauskenkien tulee vain olla hienot, ei sillä ole väliä kuinka kipeää ne sen hetken jalkoihin käyvät, tai vaikka niillä ei pystyisi astua askeltakaan. Niiden täytyy vain olla upeat!

Jos siis haluat minusta kaverin, osta minulle korkkarit tai hajuvesi, hahah! Siinä on kaksi intohimoani - esittelempä myös hajuvesikokoelmani teille sitten muuton jälkeen.

perjantai 2. elokuuta 2013

Blogikilpailu (3)

Voit osallistua kilpailuun huolimatta siitä, onko sinulla blogspot - tunnuksia! Vastaukset suoritetaan facebookin Sana - sivun kautta, johon pääset täältä! Klikkaa oikealta "viesti" (kts. kuva) ja lähetä viestinä oikea vastausvaihtoehto ja ehdotuksesi, mitä sinä haluaisit lukea blogistani! Vastaa vain tässä muodossa; esim. A - kissoista. Parhaimmat ehdotukset saavat vastaukseksi sydämen - älä vastaa tähän mitään!

Parhaimpien ehdotusten, ja kysymykseen oikein vastanneiden kesken arvotaan Glitterin upea ja värikäs kesätuotepaketti, joka sisältää mm. laukun ja aurinkolasit!


Vastaa kysymykseen oikein ja ehdota, mitä sinä haluaisit lukea blogistani! Omaperäisimmät, hauskimmat, koskettavimmat ja mieleenpainuvimmat vastaukset saavat vastaukseksi sydämen, joiden kesken arvotaan tuotepaketti!

Kysymys:
Myös lempikoruni ovat peräisin Glitteristä!
Koska Sanan omakustanteena julkaistu levy ilmestyi?
A. 2005
B. 2006
C. 2007
D. Ei ole julkaistu
  
Psssst.... Sanan kotisivulta saat apua vastaukseen. Pääset sinne klikkaamalla tästä!

Ps. Glitterin blogissa on minusta juttu, jonka pääset lukemaan tästä!


Kilpailu päättyy 7.8.2013!


***

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!
ONNEA MILLA R!

Selkävika.

Monet ovat kyselleet sitä, että miten pidän selkäkipuni kurissa, joten ajattelin nyt kirjoitella aiheesta, ja ylipäätään selkävaivastani teille. Selkäkipu on ehkä raivostuttavin vaiva, sillä se vaikuttaa koko kehon toimintaan. Minulla todettiin skolioosi, eli selkärangan kieroutuma, jo lapsena. Ennusteltiin, että jos en kasvaisi kovin pitkäksi, se ei välttämättä aiheuttaisi mitään kipuja. Kivut kuitenkin alkoivat 18-vuotiaana, kun olin lihonut ylipainoiseksi ja tein fyysisesti raskasta työtä. Jouduin jäämään elämäni ensimmäistä kertaa pidemmälle sairaslomalle, joka kesti kuukauden päivät. Fysioterapiaan en lääkärin kehotuksista huolimatta mennyt, vaan tyydyin syömään useita Panacodeja päivässä.

Kun kivut alkoivat hellittää, palasin takaisin työni pariin, kuin mitään ei olisi ikinä käynytkään. Ei kipua yhdistetty selkävikaan, vaan sen ajateltiin vain rasittuneen. Selkää ei tutkittu. Jatkoin työssäni vielä 4kk, kunnes muutin Ouluun.

Oulussa aloin pudottamaan painoani ja harrastamaan vähän liikuntaakin. Paheena oli tupakointi, joka ei todellakaan sovi selkävikaiselle. Selkä oli silti rauhassa pitkään, kunnes kipeytyi jälleen v. 2010 alussa. Kipukausi kesti noin kuukauden. Jälleen söin vahvoja kipulääkkeitä, eikä asiaa juuri tutkittu.

Vuoden 2011 syksyllä sairastuin pyelonefriittiin, eli munuaisaltaan tulehdukseen. Hankkiuduin turhan myöhään hoitoon, ja riskinä oli jo verenmyrkytys. Olin tippaletkuissa lähes viikon. Tulehduksen jälkeen alaselkääni jäi pistävää kipua, joka esti liikkumiseni suurilta osin. Kokoajan epäiltiin, että munuaiset ovat arat tulehduksen jäljiltä. Sillä diagnoosilla olin sairaslomalla 3,5kk ja söin kipulääkkeitä.

Vuoden vaihteessa vaihdoin lääkäriä, sillä en ymmärtänyt miksi minua ei tutkittu, kun ei varmuudella tiedetty mikä minulla on. Kävely, istuminen ja seisominen tuottivat helvetillistä kipua, eikä Panacod auttanut ollenkaan. Uusi lääkäri vaihtoi lääkkeeni ja määräsi minut välittömästi magneettikuvaan ja munuaisten ultraääneen. Magneettikuva paljasti skolioosini, selkään ilmestyneet kulumat ja nesteilyt. Ultraäänessä todettiin, ettei kipu voi johtua munuaisista. Vika olikin kokoajan selässäni. Sain vahvempia lääkkeitä.

Sairasloma jatkui ja jatkui, eikä minua kuntoutettu mitenkään. Ihmettelin, että kokoajan vaan tyrkytettiin sairaslomaa ja kovempia lääkkeitä. Vaihdoin jälleen lääkäriä, ja sainkin Oulun parhaimpiin, selkään erikoistuneisiin ammattilaisiin kuuluvan Timo - nimisen lääkärin. Hän vaihtoi lääkettä, sillä aiempi, Mirtazapin, oli aiheuttanut minulle voimakkaita sivuvaikutuksia. Timo kirjoitti heti myös maksusitoomuksen fysioterapiaan, ja pisti lähetteen Kelaan kuntoutuksesta. Viimein, n. 8,5kk:n sairasloman alkamisen jälkeen asiat alkoivat kirkastua.

Aloitin kuntoutuksen Vervellä, ja selkäni olikin todella huonossa kunnossa. Selkärankani oli kosketusherkkä, eikä jalkani kantaneet yhtäjaksoisesti yli 500m matkaa. Tapasin Timoa säännöllisesti kontrollin yhteydessä, ja jouduimmekin pitkään hakemaan sopivaa lääkettä. Lopulta Tramium tuntui hyvältä, mutta tietenkin sen valmistus pian lopetettiin ja lääke meni jälleen vaihtoon.

Sairaslomani loppui tämän vuoden tammikuussa, eli olin sairaslomalla yhteensä 16,5kk. Nyt olen kuntoutunut sen verran, että pystyn keikkailemaan jo lähes normaalisti, ajamaan pyörällä, juoksemaan lyhyitä matkoja ja imuroimaan asuntoni. Nämä vaikuttaa teistä pieniltä asioilta, mutta minulle ne oli maailman isoimpia, kun selän kehityksen yhteydessä pystyinkin tehdä niitä ilman kovempia kipuja. Nyt uskoisin olevani valmis työskentelemään, ensin lyhempiä päiviä ja sitten ihan normaalisti. Tunnelin päässä on aina valoa, vaikka se ei aina siltä tunnu. Itse uskon, että Jumala on antanut meille kaikille juuri sellaisen taakan, kuin tietää meidän jaksavan kantaa.

Selkäkipuni ovat aina olleet kausittaisia, noin kuukauden kestäviä aaltoja, jotka tulee kerran vuodessa. Tämä viimeisin 1,5v kestänyt kipuaalto oli erilaista kaikinpuolin, enkä tiedä mikä sen selittäisi. Pääasia on, että voimakkaat kivut ovat nyt historiaa. Voin taas liikkua, elää ja nauttia elämästäni. Olen onnellinen, etten antanut periksi, vaikka se kieltämättä kävi mielessäni.

Pidän päivittäiset kipuni kurissa monella tapaa. En tupakoi. Syön päivässä enää yhden kipulääkkeen (Tramal Retard), ja pyrin pääsemään siitäkin eroon syksyn aikana - se on tavoite. Aamuisin parannan selkäni liikkuvuutta yön jäljiltä Selätin - laitteella (Kurkkaa tästä!), päivän mittaan venyttelen ja liikuttelen selkääni isoin liikkein ja harrastan liikuntaa. Yritän vältellä pitkiä istumisia ja seisomisia, ja venyttelen välillä. Raskaat kantamukset jätän suosiolla muille. Kovien kipujen aikaan vesijuoksu oli maailman parasta liikuntaa, sillä kipu ei tuntunut treenin aikana. Myös LadySlimin lämpöpilates oli mahtavaa, ja se vahvisti juuri oikeita lihaksia. Nyt uskon, että pystyisin palata kuntosalitreenin pariin.

Tärkeää on vahvistaa syviä lihaksia vatsan ja selän alueelta, sekä pitää liikkuvuus hyvänä. Kipujen aikaan pahinta on jäädä paikoilleen! Kivun sallimissa rajoissa pitää liikkua. Älä vaivu itsesääliin, vaan ota asenne, että sinä hallitset kroppaasi - eikä päinvastoin.

Pitkän kipukauden jälkeen on vaikea palata ns. normaaliin elämään. En oikein ole uskaltanut nostella tai kantaa tavaroita, tehdä tiettyjä liikkeitä tai juosta pidempiä matkoja. Pelkään, että pienikin virhe laukaisee taas helvetilliset kipuni. En tiedä pitääkö se paikkaansa, ja olenkin nyt alkanut askel kerrallaan ottaa asiasta selvää. En voi elää loppuelämääni toisten avun varassa. Aion selvittää selkäni rajat, yrittää kuntouttaa selkääni kestävämmäksi ja elää ihan normaalia elämää. Pyrin tämän syksyn aikana palaamaan töihin ja aloittamaan salitreenin. En halua pelätä enää, haluan elää.

Kuvat ovat lainattu netistä.

torstai 1. elokuuta 2013

Isin tyttö.

Solmin aika vasta uuden yhteistyökuvion erään fantastisen firman kanssa. Yrityksen tuotteet ovat yhtä vaahtokarkkisia kuin minäkin. Rakastuin niihin välittömästi. Kyseessä on ihanan pinkki, sydämen muotoinen Daddy's Girl, johon pääset tutustumaan tarkemmin tästä!

Daddy's Girlin tuotteet ovat ihanan naisellisia, sporttisia ja sopivasti timanttisen kimaltelevia. Rakastuin palavasti varsinkin SHINE - lippikseen, enkä lähdekään enää edes lähikauppaan ilman sitä! Myös pipot tulivat kuin tilauksesta, sillä kasvatan hiuksiani, ja joudun piilottamaan kulahtanutta hiusmalliani erilaisilla päähineillä. Pipot ovat trendikkäitä ja sporttisia. Me Wen tekstipipot saivat näistä kivaa vaihtelua.

Daddy´s Girlin tuotteet sopivat minulle monella tapaa. Ensinnäkin, rakastan pinkkiä!! (Ei tullut varmaan yllärinä kenellekään?) Toisekseen, rakastan kuntoilua elämäntapamuutokseni kautta, ja on ihana välittää sporttista olemusta ja asennetta vaatteiden kautta. Kolmannekseen, olen aina ollut isin tyttö. Daddy's Girl - kaulakoru pukee minua siis täydellisesti! 



Halusin tietenkin esitellä teille uusia kuteitani, sillä lyön pääni pantiksi, että lähes jokainen teistä (tytöistä heh) on unelmoinut tälläisistä! Itse ainakin olin pyörtyä, kun avasin tuotepaketin. Olen niin onnellinen!

Ääniteknikkona ja kuvaajanani toimiva kaverini Joonas ehti heti tälle aamupäivälle kuvaamaan minua, joten saatiin näppärästi otettua vaatteista kuvia. Huomatkaa myös hieman ruskettunut olemukseni, joka on Parturi-Kampaamo MAGGIN Xen-Tan rusketushoidon ansiota! Näin albiinostakin saatiin ihmisen värinen luonnollisella rusketuksella. Suosittelen lämpimästi! Lisää infoa löydät täältä!

Minun kuvaamisen ohella Joonas kuvasi tuttuun tapaan ohimennen kissojani, joista varsinkin kippurakorvainen American Curl Fili poseerasi nyt niin ylväänä - tottakai juuri silloin, kun sille ei enää olisi niin pakollista tarvetta.  Taannoisen Lemmikki - lehden jutun kanssa oli ongelmia, kun Fili kompromisoi kuvausta vastaan heittäytyen jatkuvasti kyljelleen. Onneksi lehti silti löysi suosikkinsa Filin kuvista. Myös Fasu poseerasi tänään komeasti muuttolaatikon päällä, ja Fanni söpöili lähistöllä. Odotan innolla, mitä kultapalleroni pitävät uudesta kodistamme, uudesta kiipeilypuustaan ja juoma-automaatistaan. Jännää!


Ihanan vaaleanpunaista loppuviikkoa kaikille!



Kuvat: Joonas Karjalainen